Näytä koko versio : Hetken pelaamisen jälkeen konsoli jämähtää
Nordis07
15.08.2008, 18:53
Otsikko kertoo jo aika paljon, mutta selvennetään nyt vielä, eli n.20-45min pelaamisen jälkeen peli kuin peli jumittuu, joka ilmenee siten, että kaiuttimista kuuluu särähtävä ääni ja kuva joko jumittuu tai pikselöityy.
Olisko jollain jotain keinoa miten tän sais korjattua. Konsoli on useampi vuosi sitten modattu. X-Clamp korjaus tehty. Jämähtäessä konsoli ei edes tunnu kuumalta, joten lämmöistä se ei taida johtua.

mulla oli sama ongelma, ratkesi antamalla gpu:n ylikuumentua ja kiristämällä ruuvit.
oon myös huomannu et sen jälkeen on boxi toiminut paremmin vakiojäähyllä kun paremmilla jäähyillä.
Eihän se konsoli kuumalta tunnukkaan, jos lämpö ei pääse välittymään mihinkään ympäristöön vaan jää siihen prossun pinnalle (huono kontakti jäähytyssiilin ja prosessorin välillä)
Hiemanhan toi siltä kuulostaa, että laite lämpenee ja sitten hirttää kiinni. Kuvan pikselöityminen viittaisi sitten grafiikka puolen lämpenemiseen.
Nordis07
16.08.2008, 16:55

Jees, no pitää kattoo tahnat viel uusiks, josko tuli liikaa/liian vähän. Oon vaan heittäny tahnat jo kolme kertaa uusiks ja mikään määrä ei tunnu auttavan. Kolme muuta RROD boxia kuitenki korjannu, ni ei pitäis olla tahnojen laitosta kiinni.
Nordis07
20.08.2008, 12:53
mulla oli sama ongelma, ratkesi antamalla gpu:n ylikuumentua ja kiristämällä ruuvit.
oon myös huomannu et sen jälkeen on boxi toiminut paremmin vakiojäähyllä kun paremmilla jäähyillä.
Siis tarkotat sillä mustalla vakiotuulettimella? Sain muuten konsolin toimimaan n. tunnin grafiikkapiirin ylikuumentamisella ja ruuvien kiristämisellä :)
Siis tarkotat sillä mustalla vakiotuulettimella? Sain muuten konsolin toimimaan n. tunnin grafiikkapiirin ylikuumentamisella ja ruuvien kiristämisellä :)
no mitä nyt vakio jäähy tarkoittaa ;) ennen oli vakio deltat @9-12v nyt on vakio deltat @vakio 5.4v ja toimii mahtavasti.
Nordis07
21.08.2008, 00:29
no mitä nyt vakio jäähy tarkoittaa ;) ennen oli vakio deltat @9-12v nyt on vakio deltat @vakio 5.4v ja toimii mahtavasti.
Miten sä niiden jännitettä vaihdoit :)
Tällä opuksella pääset alkuun.
http://forums.xbox-scene.com/index.php?showtopic=637955
Nordis07
21.08.2008, 22:22
No voi perse. Pelasin varmaan 5h NFL09 ilman mitään ongelmia. Heti ku iskin NHL08 sisään ja yritin pelata ni konsoli pimeni ja nyt vilkuttaa taas kolmea punasta. Välillä lähtee ilman punasii, mut jämähtää ja kajareista kuuluu sirinää ja tiititystä.
minkä virhekoodin se antaa?
Nordis07
22.08.2008, 11:22
minkä virhekoodin se antaa?
Odotas nyt ku yritän taas aiheuttaa RROD:n :D On kyllä ihmeellinen boxi, ku nyt se sit taas näyttäis NFL:n kans toimivan. Laitan heti ku boxi antaa punasii. Vaikuttais siltä, että kyse jostain ihan pienestä.
Edit: Nonii, sehän kävi nopeesti. NFL anto hetken jälkeen tota palikkamaista grafiikkavirhettä ja RROD virhekoodi on 0102.
sitten meillä on sama virhekoodi ;)
mun ymmärtääkseni se on ram ongelma...
mulla oli kans samanlaista krafiikkaongelmaa, välillä näytti punasia valoja ja välillä taas ei. nyt kuitenkin toimii mahtavasti.
Leinonen
24.08.2008, 16:23
Jeps.. Tulipa ostettua kaksi xbox 360 konetta, molemmat RROD koneita. Toiseen jo x-clamp fixi tehtynä...
Molemmat vilkuttelee punaisia valoja. Virhekoodia en vielä ole kerennyt tutkailemaan, mutta kaikki aikanaan. Tarkoituksenani olisi kasata siis nuista yksi (tai jopa kaksi) -Toimivaa konetta.
Toinen heittää virhekoodia E74, eli viittaa siis av kaapeliin, no se on kuitenkin testailutu toimivaksi, ja tuo Kone mihin on x-clamp fixi tehty, toimi vielä eilen?
Yllättäen heittänyt virrat sitten pois päältä, ja käynnistettäessä ei olekkaan enää toiminut.
Toinen kone on sitten semmonen mitä on lämmitelty kuumailma puhaltimella, ja pari konkka on pamahtanut, ja Sata ja dvd aseman virtakaapelin liittimet sulanut. (Heh) Siihen ei ole X-clamp fixiä tehty, mutta rrod oli kai ollut alkuperäinen ongelma...
Hohhoijjakkaa... Noitten kanssa menee ikä ja terveys...
Nordis07
24.08.2008, 16:23
sitten meillä on sama virhekoodi ;)
mun ymmärtääkseni se on ram ongelma...
mulla oli kans samanlaista krafiikkaongelmaa, välillä näytti punasia valoja ja välillä taas ei. nyt kuitenkin toimii mahtavasti.
Okei, eli tilanne ei siis ole täysin toivoton. Mitäs hommaa suosittelet?
Ajattelin näitä:
1. Tarkastaa tahnat
2. Ylikuumentaa kunnolla grafiikkapiirin
3. Kiristää ruuvit tappiinsa
Nordis07
24.08.2008, 16:25
Toinen kone on sitten semmonen mitä on lämmitelty kuumailma puhaltimella, ja pari konkka on pamahtanut, ja Sata ja dvd aseman virtakaapelin liittimet sulanut. (Heh) Siihen ei ole X-clamp fixiä tehty, mutta rrod oli kai ollut alkuperäinen ongelma...
Hohhoijjakkaa... Noitten kanssa menee ikä ja terveys...
Eikös toi ollu Huuto.netissä juuri hetki sitten myynnissä :) ? Naureskelin vähän sille myynti-ilmoitukselle. Aika tehokkaasti kyl tuhottu laitteistoa :D
Leinonen
24.08.2008, 16:32
Jeps, olihan se mutta ei tuo hintakaa ollut päätä huimaava, kun powerikin vielä matkassa. Ja saahan siitä varaosia :)
On erikoisesti yritetty korjailla, mutta katsellaas nyt mitä noille saa aikaiseksi, jos en minä niin sitten vaikka Dream.
Toinen boxi ei tuntuisi niinkään mahdottomalta, laittaa uudet tahnat, tekee / kiristää x-clampin ruuvvit jne, Katsella sitten mitä se meinaapi sanoa...
Ja mites pitkälle x0 pitää saada käyntiin, kun asemasta luetaan avainta?
Okei, eli tilanne ei siis ole täysin toivoton. Mitäs hommaa suosittelet?
Ajattelin näitä:
1. Tarkastaa tahnat
2. Ylikuumentaa kunnolla grafiikkapiirin
3. Kiristää ruuvit tappiinsa
juurikin noita suosittelan paitsi että ruuveja ei välttämättä kannata kiristaa ihan tappiin asti, kannattaa kokeilla millä kireysasteella se kone toimii parhaiten. voi olla että ruuvien ei tarvitse olla kireällä, voi olla että ne joutuu kiristämään oikeasti tiukalle. se selviää vain kokeilemalla.
itse kuumensin gpu:n pelaamalla vähän yli 1½tuntia gta 4 ja bf:ää tuuletus vain cpu:lla eikä se silti suostunut vilkuttamaan kahta punaista valoa. :D
Nordis07
24.08.2008, 16:55
Ja mites pitkälle x0 pitää saada käyntiin, kun asemasta luetaan avainta?
Eikai sitä tarvi muuta saada kuin virtaa asemalle, koska ethän sä emolevyn toimintoja tms tarvi. Korjatkaa joku fiksumpi, jos oon väärässä :)
Nordis07
24.08.2008, 16:56
juurikin noita suosittelan paitsi että ruuveja ei välttämättä kannata kiristaa ihan tappiin asti, kannattaa kokeilla millä kireysasteella se kone toimii parhaiten. voi olla että ruuvien ei tarvitse olla kireällä, voi olla että ne joutuu kiristämään oikeasti tiukalle. se selviää vain kokeilemalla.
itse kuumensin gpu:n pelaamalla vähän yli 1½tuntia gta 4 ja bf:ää tuuletus vain cpu:lla eikä se silti suostunut vilkuttamaan kahta punaista valoa. :D
Aijaa :D Mä oon yleensä tehny sen 3 punaisen palaessa pelkälle cpulle, mut en tullutkaan ajatelleeks, että tollee vois kans yrittää :) Alan kokeilee, ni palailen tänne viel miten kävi.
Aijaa :D Mä oon yleensä tehny sen 3 punaisen palaessa pelkälle cpulle, mut en tullutkaan ajatelleeks, että tollee vois kans yrittää :) Alan kokeilee, ni palailen tänne viel miten kävi.
joo kannattaa kokeilla. yleensähän ne ongelmat on nimenomaan gpu:n alla.
koita kuitenkin olla rikkomatta sitä enempää :)
Nordis07
24.08.2008, 17:17
joo kannattaa kokeilla. yleensähän ne ongelmat on nimenomaan gpu:n alla.
koita kuitenkin olla rikkomatta sitä enempää :)
Jep :) Tuskin se kauheen rikki on, ku pelasin kuitenki varmaan 5h NFL:ää ilman mitään ongelmia. Luulen et kyse on pienestä hienosäädöstä :) Irrotin äsken GPU:n coolerin, ni tahnaa tais olla hieman liian vähän, mutta katotaan. Ihmettelin vaan, ku pelasin tosiaan sen 5h ilman ongelmia ja sit ku konsoli seisoi päivän pelaamatta, ni sit se taas kettuilee kolmea valoa, ni joku jäähtymisen aiheuttama homma siin nyt on.
Leinonen
24.08.2008, 17:38
Noniin jätkät, arvatkaas mikä virhekoodin minulla on? :) Yllättäen 0102 Elikkäs nyt sitten vain yhdessä ongelmaa ratkomaan.
X-clamp fixin tein uudelleen, mutta edelleen näillä samoilla osilla. Noh, huomasin sitten kun virtanappula ei meinannut mennä paikallee, että no ruuvit ovat liian pitkiä! (eli emolevy ei mene aivan pohjaan) Tälleenkin se on kuulemma toiminut, mene ja tiedä.
Nyt se on tuossa lattia, ja valot vilkkuu.
Mutta tosiaan siis, en laittanut ruuvveja tuon pellin läpi, vain pelkästään sen emolevyn. Mahtaako tällä olla iso merkityskin? Kaippa se on seuraavaksi laitetteva silleen, saapahan emonkin takaisin alas :)
Ja siis tuota Isompaa siiliä en edes ottanut irti, olisiko pitänyt? Eli siis otin tuon joka oli tuolla DVD aseman alla, en sitä toista.
Jeps.. tuossakun se aikansa pyöri, ja otin se taas käteen, Sormissa sihahti. Oli muuten kuuma se (GPU) DVD aseman alla oleva siili... Noh, eikös se ole vain hyvä että lämpö siirtyy, mutta en minä ihan tuommoistakaan odottanut :D
Takaisin tutkimaan -----> :)
Nordis07
24.08.2008, 17:47
Ite en oo kertaakaan vetäny runkopellin läpi niitä ruuveja. Tiedä sit vaikuttaako muten paljon asiaan. Mites muut on tehny? Mulla noi on kyllä sen verran matalia noi ruuvien kannat, että emolevy menee aika mukavasti silti paikoilleen, ehkä hieman saattaa vääntyä, mutta sen takia en ruuvaa niitä yhdeksää kiinnitysruuvia ihan tiukalle.
Isompi cooleri on CPU:n cooleri ja ite oon yleensä vaihtanu kerralla molempien tahnat ja laittanu paremmat kiinnikeruuvit.
Päivitystä omaan tilanteeseen.
Vaihdoin tahnat ja kiristin ruuvit sen verran kuin löysästi meni. En tehnyt mitään erikoisempia lisäkiristyksiä kovalla voimalla. 20min GPU kuumennus takana ja kohta kokeilemaan. Konsoli lähti siis taas päälle ja nyt ajattelin seuraavaks kokeilla tota sepi79:n ehdottamaa ylikuumennusta pelatessa. Saa nähä kärähtääks koko emo :D
Leinonen
24.08.2008, 18:12
Ja sitten minä... Otin ton isomman siilin irti, (CPU?) Vaihdoin tahnata, ja takaisin kiinni, tiukalle. Sama, 0102. Noh, entäs sitten? Mikä tuon ylikuumennuksen idea on? Ja mitä siis pitää ylikuumentaa?
Ja tässä muuten kuvia, kun kone minulle tuli.
Joku omistajista oli laittanut Jotakin bitumi mattoa tuohon aseman ympärille.... Ja muuten, Lukee varmuuskopiot :)
http://www.aijaa.com/img/b/00110/2598862.jpg
Mielenkiintoinen kolikkopatentti.
http://www.aijaa.com/img/b/00238/2598881.jpg
Toi tekele pitäs kyllä ihan patentoida : DDDDDD. Kai otit rahat säästöön?
Leinonen
24.08.2008, 18:22
Rahat on kyllä tallessa :) Pittääpä lähteä tikkarin ostoon, niin jaksaa tätäkin :)
Leinonen
24.08.2008, 18:31
Kohtahan tässä rikastuu...
http://www.aijaa.com/img/b/00577/2599049.jpg
No, avasinpa tuon toisenkin boxin, Voi jumaliste... Xboxia kannattaa lämmitellä kuumailmapuhaltimella...
http://www.aijaa.com/img/b/00518/2599160.jpg
Huomatkaa kaksi puuttuvaa konkkaa tuosta, niille on paikat, mutta missä on konkat?
Vastaus: Räjähtäneet.
Periaatteessa tuohonhan voisi vielä virtaliittimen saada paikalleen, ja tuon sata kaapelin piuhat voisi vaan tinailla tuohon :)
Sitten vaan sopivia konkkia metsästämään, ja tekemään tuollekkin emolle x-clamp fixi, nimittäin siihen ei ole tehty, ja nuo siilitkin heiluu, kun siitä ottaa kiinni :)
EDIT: Noh, nyt on virtapiuha siinä kiinni, mutta sata on seuraava ongelma :/
Tässäpä toinenkin kuva, jossa mukana sitten tuo kotelon toinen puoli....
http://www.aijaa.com/img/b/00497/2599192.jpg
Hienossa kunnossa on boxit... Ei muuten meinaa millään ylikuumentua tuo boxi, valot vaan vilkkuu... =/
Pitäskö tuuletin tukkia/Ottaa irti Vai kannattaako sitä edes ylikuumentaa?
Nordis07
24.08.2008, 18:44
Ja sitten minä... Otin ton isomman siilin irti, (CPU?) Vaihdoin tahnata, ja takaisin kiinni, tiukalle. Sama, 0102. Noh, entäs sitten? Mikä tuon ylikuumennuksen idea on? Ja mitä siis pitää ylikuumentaa?
On kyllä aika pahan näkönen toi konsoli sisältä ja todella mielenkiintoisia ratkaisuja. Olis nyt laittanu vaikka pyyhekumista noi muistituet. Ideanahan noissakin on se, ettei emolevy pääse taipumaan.
Niin, eli siis ylikuumentamalla pelkkää GPU:ta (eli se mikä on matalamman siilen alla) saat konsolin heräämään. Tämä onnistuu laittamalla tuuletin puhaltamaan viileää ilmaa pelkälle CPU:lle (eli se iso cooleri). N.20min ylikuumennus pitäis viedä RROD mennessään ja päästää sut taas Dashboardiin asti.
Itelläni just 30min NFL takana ja hienosti näyttäis pelittävän. Jäähdytin puhaltaa pelkälle prossulle tällä hetkellä.
Leinonen
24.08.2008, 19:00
Ahaa.. no laitetaas GPU Kuumennukseen... :/ (Arveluttaa hieman)
Mitenkäs kauan tuota pitääpi kuumennella?
Laitoin pahvin tuohon eteen, ei ollenkaan tuuleta GPU:ta? Huhhuh.. Riskillä mennään..
Kylläpä tuulettimet huutaa :D
Leinonen
24.08.2008, 19:15
http://www.aijaa.com/img/b/00905/2599551.jpg
Itseäni alkoi tässävaiheessa (109,3 celssiusta plussaa) jo pelottamaan, ja sammutin konsolin. Mites, nytkös sitten annetaan jäähtyä aivan rauhassa?
Sitten takaisin päälle?
Kolikkopatentti on nimeltään Penny Fix, toi on tehty kyllä aika pahasti väärin. Eikö noita kolikoita oikeasti oltu eristelty millään, luulis että liikkuessaan tuolla emon alla aiheuttavat pientä "oikosulkua".
Penny Fixin idea on painaa muistipiirejä kiinni emolevyyn, sekä samalla johtaa lämpöä muisteista boxin metallikehikkoon. Pyyhekumifixi toimii samalla periaatteella, mutta on siinä mielessä huonompi ettei johda lämpöä pois muistipiireistä.
@ Leinonen; Anna koneen jäähtyä rauhassa.
Ja X-Clamp Fix kannattaisi tehdä runkopellin läpi. Antaa paremman tuen ja paineen prossuille, eikä väännä emolevyä. (Itse voin huiman kahden onnistuneen X-Clamp Fixin kokemuksen perusteella näin sanoa.) :D
Fix kannattaa tehdä sekä CPU:lle, että GPU:lle.
Yleensä vika kuitenkin on GPU:ssa ja sitä on turha kuumennella muuta kuin kuumailmapuhaltimella, koska just CPU on se joka sisältää lämpösensorin, joka sammuttaa konsolin ylikuumenemisen sattuessa.
Ja Kuumentamisen idea on sulattaa prossujen ja emolevyn liitokset takaisin kiinni, tämän idean toimivuudesta voidaan olla monta mieltä.
GPU:ta kuumennellaan yleensä 15-20 min.
Toivottavasti nämä vastaukset auttaa edes jonkun verran teitä :)
Edit. On muuten aika hienosti sulateltu noi DVD-aseman SATA-ja virtaliittimet :D
Leinonen
24.08.2008, 19:23
Yksi kolikko olikin irronnut, mutta toivotaan nyt ettei ole mitään käynyt, ilmeisesti ei ole ollut virrat päällä kun se siellä on seilannut.
Leinonen
24.08.2008, 19:41
JEEEES! :D:D:D Sain toimimaan, ja eipä jäänyt boxille paljon hintaa :) n. 40e Mukana tuli virtalähde ja kaapelit, eipä juuri muuta :)
Täytyykin nyt varmaan kehitellä tuolla joku toinen kotelo, Mihin saa tuuletuksen järjästettyä HYVIN :)
Kaikille kiitokset, palataan asiaan kunhan hajoaa uudelleen :D
Hitec: Niin on sulatettu hienosti, mutta virtapiuha menee jo paikalleen :) Sata kaapeli jäljellä :)
Hieno homma että sait toimimaan, itsekin ensimmäisen projektiboxin hankin huuto.netistä 40€:lla, (White Dots Of Doom) ja X-Clamp Fixillä lähti pelittämään.
Tuon SATA-liittimen kanssa saattaakin olla aikamoinen soveltaminen mut eiköhän tuosta vielä toimiva peli tule :)
Leinonen
24.08.2008, 20:58
No siitä boxista en tiedä, mutta tuosta toisesta tuli jo :)
Mutta ainahan sitä kannattaa yrittää, ja niinhän sitä nyt yritetään :D
Tänää ei tule mitään tapahtumaan, tuskin huomennakaan, mutta katsellaanpas tuossa loppuviikosta, jos tuotakin jaksaisi alkaa värkkäämään, taitaa toistaiseksi riittää ihan tuo yksi :)
Sille pitäisi keksiä joku hyvä kotelo, että saisi tuon jäähdytyksen toimimaan. Eli siis saisi pysymään kylmänä. Nyt tavoitteena olisi Hyvin kylmänä pysyvä boxi, ei niinkään hirvittävän hieno. Toki sitäkin sitten myöhemmin mietitään, mutta toistaiseksi on kyllä mielessä ihan vaan tuon kylmänä pysyminen.
Katsellaan mitähän sais aikaiseksi, nimittäin tuohon on hyvä vehje, kunhan vaan toimii.
Ja siis Hitec: Ostin samalla kertaa kaksi boxia, toisesta sulatetut nuo liittimet, ja toisessä RROD, eli toinen nyt toimii, toinen ei :D
Nordis07
24.08.2008, 21:19
Kolikkopatentti on nimeltään Penny Fix, toi on tehty kyllä aika pahasti väärin. Eikö noita kolikoita oikeasti oltu eristelty millään, luulis että liikkuessaan tuolla emon alla aiheuttavat pientä "oikosulkua".
Penny Fixin idea on painaa muistipiirejä kiinni emolevyyn, sekä samalla johtaa lämpöä muisteista boxin metallikehikkoon. Pyyhekumifixi toimii samalla periaatteella, mutta on siinä mielessä huonompi ettei johda lämpöä pois muistipiireistä.
@ Leinonen; Anna koneen jäähtyä rauhassa.
Ja X-Clamp Fix kannattaisi tehdä runkopellin läpi. Antaa paremman tuen ja paineen prossuille, eikä väännä emolevyä. (Itse voin huiman kahden onnistuneen X-Clamp Fixin kokemuksen perusteella näin sanoa.) :D
Fix kannattaa tehdä sekä CPU:lle, että GPU:lle.
Yleensä vika kuitenkin on GPU:ssa ja sitä on turha kuumennella muuta kuin kuumailmapuhaltimella, koska just CPU on se joka sisältää lämpösensorin, joka sammuttaa konsolin ylikuumenemisen sattuessa.
Ja Kuumentamisen idea on sulattaa prossujen ja emolevyn liitokset takaisin kiinni, tämän idean toimivuudesta voidaan olla monta mieltä.
GPU:ta kuumennellaan yleensä 15-20 min.
Toivottavasti nämä vastaukset auttaa edes jonkun verran teitä :)
Edit. On muuten aika hienosti sulateltu noi DVD-aseman SATA-ja virtaliittimet :D
Mut eikös tossa oo vaarana, että konsoli menee oikosulkuun, kun emon pohjassa olevii metalleja ottaa kosketuksen tukirunkoon, jos poraa ruuveille reiät pohjan läpi? Ootko sit käyttäny jotain tukia kuten noi kolikot?
Ite pelailin tossa pari tuntia NFL:ää ja sit pitiki lähtee ulos, ni jätin konsolin päälle, mutta takas tullessa oli kaks punasta valoa merkkinä CPU:n ylikuumentumisesta ja konsoli oli täten turvatoimena sammuttanut itsensä. Kumma sinänsä, ku tuuletin oli kuitenki puhaltamassa CPU:n päällä.
Ei ole mitään vaaraa oikosuluista. Sinne peltilevyn ja emon väliin laitetaan ensin kolme teräsprikkaa ja lopuksi yksi Nylon/Kuituprikka jolla emolevy ja metalliprikat eristetään keskenään, näin neljällä prikalla saadaan oikea "turvaväli" emolevyn ja tukirungon välille.
Mitään kolikkopatentteja en käyttäny kummassakaan boxissa jotka korjasin.
Edit. Tässä on hyvä ohje joka varmasti hieman tarkentaa omaa selitystäni: http://www.llamma.com/xbox360/repair/ring_of_light_x-clamp_fix.htm
Leinonen
25.08.2008, 16:34
Juurinäin, kauanpa kesti. Eli pelaamista noin, 10min? :D
Eli ei Liikaa ei...
Onkos jotakin ''Parempaa'' keinoa, jolla saisi vähän Pysyvämmän tuloksen? :D
Kaippa se on lähdettävä konkkia etsimään, ja sata kaapelia tinaamaan että sais tuon toinesnkin emon rokkaamaan, siihen sitten x-fixi :D
Jeps... Nythän tuo ottaa ja jäätyy toi alku animaatioon...
Nordis07
25.08.2008, 17:39
Ei ole mitään vaaraa oikosuluista. Sinne peltilevyn ja emon väliin laitetaan ensin kolme teräsprikkaa ja lopuksi yksi Nylon/Kuituprikka jolla emolevy ja metalliprikat eristetään keskenään, näin neljällä prikalla saadaan oikea "turvaväli" emolevyn ja tukirungon välille.
Mitään kolikkopatentteja en käyttäny kummassakaan boxissa jotka korjasin.
Edit. Tässä on hyvä ohje joka varmasti hieman tarkentaa omaa selitystäni: http://www.llamma.com/xbox360/repair/ring_of_light_x-clamp_fix.htm
Ai tonne on tullu lisää kuvia. hmm, mulla taitaa olla vaan 10mm ruuveja, ni taitaa jäädä vähän naftiks, mut pitää kokeilla tota tai sit pitää käydä rautakaupast hakee pidempii. Ainut ettei oo poraa jolla porata, ni menee kyllä viikonlopulle.
Juurinäin, kauanpa kesti. Eli pelaamista noin, 10min? :D
Eli ei Liikaa ei...
Onkos jotakin ''Parempaa'' keinoa, jolla saisi vähän Pysyvämmän tuloksen? :D
eipä mulla ainakaan oo parempia keinoja kun itellä mutaman ylikuumentamisen jälkeen on toiminut mahtavasti
Kaippa se on lähdettävä konkkia etsimään,
boxin emoplla on yllättävän paljon paikkoja komponenteille joissa ei koskaan mitään oo ollukkaan, ootko varma et niissä jotain on ollu joskus? ja mistä tiiät millasen konkan siihen laitat jos sulle ei sitä alkuperästä enää oo?
Leinonen
25.08.2008, 18:32
Tuossahan tuo on samanlainen emo vieressä.. :)
Kyllä uskon että siinä on ollut, kun toisessakin on :)
Ja muuten, sen verran on nyt edistynyt, että sata kaapeli on juoteltu emolle nyt kiinteesti kiinni, Toivotaan ettei mennyt väärinpäin, ei ainakaan pitäisi olla mennyt...
Tuossahan tuo on samanlainen emo vieressä.. :)
Kyllä uskon että siinä on ollut, kun toisessakin on :)
mennyt...
hyvä että on edistynyt :) en tosiaan muistanu et sulla oli niitä omoja siinä kaks :p ajattelin vaan kun yks päivä ihmettelin et miks siälä on niin montä tyhjää paikkaa johon selvästi komponentteja on tarkoitettu.
Leinonen
25.08.2008, 18:57
Noniin, nyt alkaa olla konkkien kolvailun aika.
Ja konkat tarjosi Pinnnacle systemssin Joku PCI paikkainen TV kortti, josta päässyt asennus CD, ja CD key hukkumaan.
Viimeiset kiitokset tälle kortille </3
Saas nähdä mitä tuosta nyt tulee, kaksi kappaletta 100uf, 16v konkkia lähtee kolvailuun.
Luulisin että jos tämä nyt on toimiakseen, niin se alkaa toimia :)
Jaa-a eipä syty edes mitään valoja :( Ainakaan vielä, tuota emoahan minä en ole edes ikinä testannutkaan... Nyt rupesin sitten tässä miettimään, mitä pitää olla kiinni että tuo edes YRITTÄÄ käynnistyä, nimittäin ei mitään valot edes välähdä?
Ja nyt tuossa kiinni on
-DVD asema
-Virtanappulat
-TV kaapeli
-Virtakaapeli
Ja eipä muuta. Voisikohan sitten olla että tuo emo on TODELLAKIN paskana?
Editt: KAippa se täytyy tosiaan todeta, ettei sitä saa kuntoon.
Kummallista sinänsä MIKÄÄN valo ei edes vilahda, eikä poweri ala antamaan virtaa emolle.
Ei toimi virtanapista, eikä kaukosäätimestä.
Leinonen, yritäpä varovasti kiristellä tai löysätä niitä X-Clamp Fixin ruuveja, kaiken A ja O on se että kaikki ruuvit ovat ristikiristettyjä ja keskenään _samaan_ kiristysmomenttiin.
Tuosta toisesta emosta voisit suurennoslasin kanssa tsekkailla pintaliitoskomponentteja siitä poltetulta alueelta, sekä emolevyn alapuolelta (prossujen alta).
Leinonen
25.08.2008, 20:00
Jaa-a.. noh, nyt kuitenkin kekityn tuohon toistaseksi kuvaa suoltavaan emoon :)
Mitkä kaikkia mahdollisia fixejä sille oikein edes on, Vois tehdä kaikki mahdolliset..
Ekana tulee nää X-Clamp Fix ja Penny Fix mieleen, mut on kai niitä muitakin. Penny Fix auttaa sitten vain lähinnä grafiikkapuolen sekoiluun (grafiikkavirheet peleissä ja dashboardissa).
btw, kokeilitko toisella powerilla tuota "ei käynnistyvää" boxia?
Ja sitten niinkin yksinkertainen vika; ootko mitannu samaisesta boxista virtanapin toiminnan? Omasta boxista kuoli virtakytkin ja ihmettelin sitten pitkään että mikäs boxiin iski. Voit kokeilla ejectistä käynnistellä jos et sitä ole jo kokeillut.
Leinonen
25.08.2008, 20:26
Kokkeilin 2 eri virtanapilla, ja kaukosäätimellä, ei toimi. Kuka haluaa tuon / nuo tutkittavaksi/korjattavaksi?
Ei nyt vaikuta enää heräävän tuo toinenkaan boxi, tuon yhden jäätymisen jälkeen.
Ei kuule kukaan olisi haluas noita ottamaan tutkittavaksi? :)
Leinonen
25.08.2008, 20:53
http://www.aijaa.com/img/b/00911/2606583.jpg
Ei se taida enää herätä :(
Ja jos herääkin, niin myyntiin menee, ja heti :D
Jeps.. Annoin rauhassa jähtyäkkin, ei herää ei.
Kokkeilin 2 eri virtanapilla, ja kaukosäätimellä, ei toimi. Kuka haluaa tuon / nuo tutkittavaksi/korjattavaksi?
Ei nyt vaikuta enää heräävän tuo toinenkaan boxi, tuon yhden jäätymisen jälkeen.
Ei kuule kukaan olisi haluas noita ottamaan tutkittavaksi? :)
anna mulle :) voisin koittaa saada jotain eloo niihin/siihen
Leinonen
25.08.2008, 21:40
Jeps, ei ihan mikään paha ajatus, Ihmetyttää vaan suuresti tuo toinen emo, joka ei inahdakkaan.
yllättävän monta vapaaehtoista on kyllä tullut :D
saas nyt nähdä, kenelle se laittelee... :D
Nordis07
25.08.2008, 23:31
6h NFL:ää takana ilman mitään ongelmia. Konsoli ei kylläkään ole vielä ruuveilla kiinni rungossa, kun ei ole poraa, enkä ole myöskään kiinnittäny niitä yhdeksää pikkuruuvia.
Tänää pelannu nyt varmaan joku 4h ilman mitään ongelmia NFL:ää ja NHL:ää. Eli ilmeisesti homma pelittää tollee ihan hienosti. Nyt sit pitäis vaan saada konsoli pelittää kasattuna :)
Leinonen
26.08.2008, 15:20
Voi kun joillakin menee hyvin :D
Itelläni pukkaa juuri tuota 0102 virhettä.
En kyllä nyt tiedä mikä vitja vois olla
Voi kun joillakin menee hyvin :D
Itelläni pukkaa juuri tuota 0102 virhettä.
En kyllä nyt tiedä mikä vitja vois olla
pistä piruuttaas kone päälle ja painelee viälä kaikkia muisteja emon päällä ja alla.
0102 on kuitenkin muisti vika niin jos et vikaa löydä gpu:n alta niin voi olla et se on sit muistien lähettyvillä
Nordis07
26.08.2008, 16:05
Dodii, pelitestit takana ja hienosti näyttäis toimivan. Nyt vaan harmittaa alkaa irrottelemaan ruuveja porauksen takia, ku kerran saanu toimivaks ton.
Dodii, pelitestit takana ja hienosti näyttäis toimivan. Nyt vaan harmittaa alkaa irrottelemaan ruuveja porauksen takia, ku kerran saanu toimivaks ton.
Ei varmana toimi sitten kun saat sen kasaan :D
Nordis07
26.08.2008, 17:38
Ei varmana toimi sitten kun saat sen kasaan :D
Sitä tässä pelkäänki. Siks pitää yrittää mahdollisimman varovasti hoitaa toi asennus. Oon aika varma, että johtuu just siitä, että emolevy pääsee taipumaan liikaa sen takia, ku en oo porannu ruuveja läpi.
Leinonen
26.08.2008, 17:45
Noniin, tässäpä nyt kuva mistä olen mittaillut nuo ylikuumennus lämpötilat... se kohta vaikuttaa olevan tosissaan kuuuma, sormessa rakkula.
http://www.aijaa.com/img/b/00478/2611713.jpg
KOhtahan tässä päästää pitämään ylikuumennus kisoja, eipähän tarvihe kellotella, ja on vieläkin riskialttiimpaa.. :)
MUUTEN! Tuo kohta kuumenee tuohon 130C n. 20sekunnissa, ja ja kun koneen sammuttaa, lämmöt tippuu välittömästi sinne 50-60 tienoille.
Leinonen
26.08.2008, 17:52
pistä piruuttaas kone päälle ja painelee viälä kaikkia muisteja emon päällä ja alla.
0102 on kuitenkin muisti vika niin jos et vikaa löydä gpu:n alta niin voi olla et se on sit muistien lähettyvillä
Jep, toi on totta, oliskohan ihan kokeiltava
Luulen että vieläkin korkeampia lämpötiloja saataisiin, jos voisi mitata tuolta siilin alta, mutta sehän ei luonnollisestikkaan onnistu näillä mitä on käytettävissä.
Tulipa muuten huomettua että tuossa kuvassakin näkyvän yhen pintaliitos komponentin ympäryshän on ihan ruskea, se varmaankin palanut lämmitellessä, joten muille vaorvaisuutta. Varmaan otettava tuo toinen emo nyt katottavaksi.
Eipähän siel tarvitte olla ton komponentin perässä kun jotain pientä häikkää, joka saa aikaan hippasen liikaa virtaa kyseisen komponentin läpitte, niin lämmöt ampuu taivaisiin kun raketti. Kyllähän noi trankut ja fetit normaalioloissa lämpenee, mutta kun mennään noiden normi saunomislämpöjen ylitte niin silloin on jossain jotain pientä häikkää.
Leinonen
26.08.2008, 18:18
http://www.aijaa.com/img/b/00656/2611921.jpg
Tuossa se kamala kohta on emon altapäin kuvattuna. Tuo paska poltti sormeenkin rakkulan.. >: (
Leinoselle...
http://forums.xbox-scene.com/index.php?showtopic=533622
Leinonen
27.08.2008, 09:59
Aaaa... No mites sitten? Uutta osaa tuon tilalle, vai? Eli tästähän voisi saada vielä jopa ihan rokkaavan vehkeen. Noh, minulla on nuita emoja, otanko uuden tuommoiseta toisesta? Ja jos joku viitsisi ihan suomeksi hieman seittää tuot korjausta?
Ja dreamille kiitokset, pitääpä katsella, mutta Mistä tuo johtuu? Oikari? Lämmittely? Joku muu?
Mutta hetkinen, eihän tuossa kuvassa oleva ole edes sama osa, samanlainen kylläkin?
Kannattaa ensiksi selvitää perus komponentien toiminta.
Perus sähköoppi on näissä hommissa ehdoton.
Kannattaa opetella englanninkieli jos meinaat enemmän rupee harrastaa elektronikkaa.
Olen tässä muutaman päivän kauhistellu kun tuntuu ette kaikki näitä nykyään mututuntumalla korjailee eikä ole hajuakaan mitä tekee. (Sähkö on vaarallista ja sitä ei kannata unohtaa)
Kirjastossa on kaikki tarpeellinen materiaali näihin hommiin.
Edit: X-Clamp FIX:n tekeminen ei vaadi elektroniikan tuntemusta, se on lahinnä sama homma kun vaihtais PC:n prosessorin päälle paremman jäähdyttimen.
Nordis07
27.08.2008, 11:51
Edit: X-Clamp FIX:n tekeminen ei vaadi elektroniikan tuntemusta, se on lahinnä sama homma kun vaihtais PC:n prosessorin päälle paremman jäähdyttimen.
Siks mä en muuta uskalla noille tehä :)
Aaaa... No mites sitten? Uutta osaa tuon tilalle, vai? Eli tästähän voisi saada vielä jopa ihan rokkaavan vehkeen. Noh, minulla on nuita emoja, otanko uuden tuommoiseta toisesta? Ja jos joku viitsisi ihan suomeksi hieman seittää tuot korjausta?
Ja dreamille kiitokset, pitääpä katsella, mutta Mistä tuo johtuu? Oikari? Lämmittely? Joku muu?
Mutta hetkinen, eihän tuossa kuvassa oleva ole edes sama osa, samanlainen kylläkin?
Kohta ei ole sama, mutta syy ja seuraus sama. Lämpenee kunnes nousee savu.
Komponenttien toiminnan tunteminen taasen auttaa siinä, että tiedät miten komponentti toimii ehjänä, joten kykenet tunnistamaan sitten rikkinäisen komponentin.
Jos jos homma toimii, eli osat ois ehjiä, niin liiallinen jännitteen / virran loikkasu saa elektroniikan reagoimaan ja puottamaan ittensä pelistä, nyt vika tilanteessa tuo ns automatiikka ei toimi, eikä huomaa tuota niin se vaan syöttää kunnes pölähtää. Ensimmäinen huomio tuosta on, että fetti lämpenee kun misan kiuas. Syy voi olla esim oikonen joka saatu aikaiseksi ruuvimeisselillä poistaessaan noita jäähytyssiilejä, tai sitten jokin komponentti ajan saatössa pöllähtänyt ja vetänyt ittensä oikoseen.
Leinonen
27.08.2008, 14:04
No mitäs tässä nyt ensiksi laitetaan vaihtoon? Tuo vitusti kuumeneva?? Fetti?
Vai?
Ilmeisesti et edelleen ymmärtänyt. Mittari käteen ja mittaamaan niitä komponentteja. Etsit sen viallisen komponentin ja vaihdat sen. Ei se fetti edelleenkään välttämättä itse ole risa, vaan jokin komponentti sen perässä, joka kuormittaa fettiä ja saa siinä kiuas efektin aikaan.
Ensin kun selvität mitä ne ehjät komponentit ilmoittavat mitatessaan, niin sitten kykenet mittaamalla selvittämään mikä osa rikki ja mikä ehjä.
Jos nyt vaihdat sen fetin ja siel perässä on risaa kamaa niin samalla tavalla siintä fetistä tulee hippasen liian lämmin. Ennenkuin alat korjaamaan niin yritä ensin selvittää mikä on edes rikki.
Totta puhutte dobe ja Dream.
Leinonen, onko tämä ongelmallisesti ylikuumeneva emolevy just se johon oli se kolikkopatentti tehty ja se yksi kolikko irti emolevyn alla? Meinaan vaan että siitä tuo vika on voinu ihan hyvinkin tulla.
Niin tai sitten noi konkat tosta läheltä kuivahtanut, nekin joskus aiheuttaa tollaista. Huonohan tota on sen enempää arvailla mikä / mitkä tosta sitten loppujen lopuksi on mennyt. Ei oo viel keksitty etähallittavaa yleismittaria :)
Leinonen
27.08.2008, 21:48
Voi ettäää.. olispa.. Ja kyllä, tämähän se emo on.
Nordis07
30.08.2008, 16:22
Nonii, nyt on totuuden hetki :D Kävin ostaa poran ja koht selvii toimiiks toi enää kasattuna :D
Leinonen
30.08.2008, 17:43
Noh, miten kävi? :)
Nordis07
30.08.2008, 18:45
Noh, miten kävi? :)
Hienosti näyttäis toimivan :) Pelasin pari matsii änärii, ni ei mitään ongelmia. Huomen viel pelitestii ja lopulliset fiilikset.
Ja hieman päivitystä. Konsoli on toiminut loistavasti, eikä missään vaiheessa oo tullu vastaan mitään ongelmia. Ilmeisesti toi rungon läpi poraaminen on paras korjaustapa tälle 0102 vialle. Konsoli on paljon hiljaisempi ja viileämpi (en kyllä ymmärrä miks) kuin "ehjänä" ollessaan.
Nordis07
16.09.2008, 14:27
Voihan vittu :D Annoin konsolin olla viikon pelaamatta ja nyt antaa taas samaa pikselöintiä. On tää kyllä kummallista meininkiä.
Jos kuva vain jämähtää ilman mitään vikakoodeja, on kyse muistipiiriviasta/huonosta kontaktista emolevyllä (muutahan siellä ei olekkaan kuin huonoja kontakteja).
Tee Penny Fix jos et sitä ole jo tehnyt, oman boxin kohdalla oli ainut pelastuskeino.
Eli teippaile 4 viisisenttistä erikseen sähköteipillä eristetyksi ja kiinnitä jokainen niistä emolevyn alapuolella olevien muistien vanhojen pehmusteiden päälle.
Voisin _melkeinpä_ lyödä vetoa että tämän jälkeen toimii.
Edit. Voi vaatia pientä hienosäätöä ruuvin kireyksien kanssa.
Leinonen
16.09.2008, 22:18
http://www.aijaa.com/img/b/00238/2598881.jpg
Tee näin, mutta älä kuitenkaan. ERISTÄ KOLIKOT KUNNOLLA!
Itselläni huonosti eristetyt kolikot hajotti boxin. (ei ollu mun tekemä fixi)
Nimenomaan, kunnon eristys. Ja suosittelen käyttämään vain yhtä eristettyä 5-senttistä per piiri jos käytät senttien lisäksi muistien alkuperäisiä pehmikkeitä (jakavat paineen tasaisemmin piirille kuin pelkät kolikot).
Huom. Jos käytät liian paljon kolikoita emolevy taipuu ja heittää muuta virhekoodia, eli ole varovainen.
Nordis07
18.09.2008, 21:22

Hmm, täytyy kokeilla jos ei nyt pysy toimivana. Kiristin ruuveja kireimmälle ja nyt on kolme päivää toiminu tiukkaa Bad Companyn Live-pelaamista n.3h/päivä.
Millä noi kiinnitetään niihin "vaahtomuoveihin", jotka tuol on valmiina ?
Niistä alkuperäisistä pehmikkeistä revitään se päällyskalvo päältä irti, niiden alla on liimapinta johon teipatut kolikot saa tökättyä kiinni.
Sen verran Nordis vielä tuosta boxisi ongelmasta, eli vaikka Bad Company toimisikin loistavasti boxillasi niin se ei tarkoita sitä että muut pelit toimisivat jos muisteissa/niiden juotoksissa on vikaa.
Itse nimittäin huomasin oman konsolin samaista vikaa korjatessa ko. asian. Prossun ja näyttiksen siilien ruuveja sai kiristellä miten halusi ja silti Gears Of War toimi aina niin pitkään kuin vaan jaksoi pelata. Sitten kun boxin sisään iski GTA4:n niin peli toimi maksimissaan 3 minuuttia, jonka jälkeen kuva hirttyi "hienon" pikselöitymisen saattelemana ruudulle.
Alla kuvia fixistä. Eli tuosta alkuperäisestä pehmikkeestä revitään tuo vaaleanpunainen kalvo pois.
http://www.aijaa.com/img/b/00932/2766584.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=2766584.jpg)
http://www.aijaa.com/img/b/00704/2766623.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=2766623.jpg)
Hahah, punainen teippi näytti hienommalta joten en käyttänytkään tuota mustaa :D
OT: Pitää ihan teillekkin näyttää miten hyvä mäihä sattui Eliten kanssa. Eivät olleet tehtaalla saaneet tähdättyä tota takuusinettiä ihan oikein.
http://www.aijaa.com/img/b/00958/2766644.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=2766644.jpg)
Nordis07
21.09.2008, 11:41
Aivan loistavaa Hitec. Pitääpä pelailla konsolilla GTA4:sta, ni eiköhän se sillä ilmota sisäisistä tunteistaan :D Kiitos loistavista kuvista ja neuvoista. Laitan tänne tilannepäivitystä.
Ite oon saanu nyt säilytettyä neljässä konsolissa putkeen ton vittumaisen hopeisen takuusinetin ehjänä :) Laittaa varovasti jonkun ohuen terävän esineen siitä sivusta sinne väliin ja varovasti irrottelee liimapintaa.
Päivitys: Nonii, ehdin siihen kohtaa alkufilmiä ku serkku tulee laivasta :D meni about 3,5min. Penny fixiä sit vaan tekemään. Päällyskalvo oli niin tiukassa, että pitää laittaa kakspuoleista teippiä väliin, ku ei noi muuten pysy tossa.
Päivitys2: Hitec, miten kireelle oot kiristäny noi yhdeksän pikkuruuvia?
Eipä kestä kiitellä, toivottavasti saat toimimaan :)
Tuo eri pelien toimivuus saattaa tosiaan johtua siitä että eri pelit käyttävät X0:llan muisteja eri tavoilla, näin ainakin itse olen päätellyt.
Yhdeksää pikkuruuvia ei tarvitse kovin tiukkaan kiristellä, silleen vaan että kaikki portit sattuu oikeille kohdilleen. Muista kiristellä varovasti ettei emolevy pääse taipumaan tuon penny fixin takia.
Nordis07
21.09.2008, 20:28

Ongelmana on just se, että etuportit ei mee kohdilleen, ellei ruuveja kiristämällä väännä emoa :/
Hmm. Miten paksua se kaksipuolinen teippi on mitä jouduit käyttämään? Itse mittailin että Fixi toimii parhaiten yhdellä viisisenttisellä + muistin omalla pehmikkeellä. Eli jos käytät paksua 2-puolista teippiä emolevy taipuu liikaa. Se vaaleanpunainen kalvo kyllä lähtee varovaisesti repimällä irti siitä pehmikkeestä, käytät vaikka askarteluveistä apuna. Se pehmike saattaa revetä hieman mutta ei paljoa haittaa.
Edit. Sitä piirilevyn taipumista voit varovasti kompensoida kiristelemällä prossun ja näyttiksen siilien ruuveja samaan aikaan kun kirit niitä yhdeksää emolevyn kiinnitysruuvia.
Nordis07
21.09.2008, 20:42

Siis se kakspuoleinen teippi oli varmaan puolmilliä paksua ja ei täten voi johtua siitä. No pitää vähän löysätä prossun ja näyttiksen siilien ruuvei ja vähä tosiaan kompensoida tota.
Selvä. Kaikkien ruuvien kireyksillä voi aika hyvin pelailla suuntaan jos toiseenkin. Eikä pieni taipuminen haittaa, väkisinkin emolevy hieman taipuu kun ne kolikot painaa kuitenkin aika paljon muisteja siellä alla.
Nordis07
21.09.2008, 21:05

Aivan ja tuskin toi etureunan taipuminen kauheesti haittaa, ku muistit pysyy visusti kuitenki suorassa. Kokeilemallahan toiki sit selvii. Palailen taas asiaan, kun oon saanu vähä testattuu.
Jep, ilmoittelehhan testien jälkeen. :)
Nordis07
21.09.2008, 23:49
Jep, ilmoittelehhan testien jälkeen. :)
n.3min jälkeen kuva vaan pimeni, ei pikselöitynyt vaan pimeni :( Ei tää nyt oikee tunnu toimivan.
Päivitys: Ei edes kuumennuksen jälkeen lähe pelaamaan. Täytyy varmaan taas purkaa ja alottaa alusta. En kyllä jaksanu vaihtaa tahnoja tossa välissä, mut tuskin se noin paljoa vaikuttaa.
Ei anna mitään vikakoodia? Kokeilitko emolevyn kiinnitysruuveja kiristelemällä/löysäämällä auttaako yhtään?
Tarkista myös emolevyn alta, prossuja "vastapäätä" olevat pienet komponentit, joskus kun konetta paljon purkaa ja kasaa niin emo saattaa kolahtaa johonkin ja noi komponentit irtoo/hajoo aika herkästi, eli tee silmämääräinen tarkistus koko emolevylle vaikka suurennoslasin avulla hyvää valoa käyttäen. Oon ihan varma että tuosta boxista vielä rokkaava peli tulee "pienellä" ajankäytöllä.
Lisäystä: Harmi kun asut niin kaukana, muuten oisin voinu ihan huvin ja urheilun vuoksi vilkaista tuota, olisi helpompi löytää vikaa. Nyt menee aikamoiseksi arvailuksi.
Nordis07
22.09.2008, 17:16
Ei anna mitään vikakoodia? Kokeilitko emolevyn kiinnitysruuveja kiristelemällä/löysäämällä auttaako yhtään?
Tarkista myös emolevyn alta, prossuja "vastapäätä" olevat pienet komponentit, joskus kun konetta paljon purkaa ja kasaa niin emo saattaa kolahtaa johonkin ja noi komponentit irtoo/hajoo aika herkästi, eli tee silmämääräinen tarkistus koko emolevylle vaikka suurennoslasin avulla hyvää valoa käyttäen. Oon ihan varma että tuosta boxista vielä rokkaava peli tulee "pienellä" ajankäytöllä.
Antaa sitä 0102 mitä antoi aluksikin. Nonii, nyt lähti konsoli taas päälle, piti kiristää CPU ja GPU ruuvit aivan kireimmälle.
" 0102 Error in the "Digital Backbone" (CPU/GPU/RAM), this is usually caused by a cold solder joint between the GPU and the mainboard.
There are two theories to fixing this one deals with the "X" clamps that hold down the chips. The other involves re-Heating the chips. DO NOT attempt either of these if your console is still under warranty. If your console is still under warranty return it to the store where it was purchased or call MS to have it replaced. "
Yksi keino ois näyttää boxille kuumailmapuhallinta. En kuitenkaan suosittele vielä tässä vaiheessa (enkä oikeastaan missään tapauksessa).
Kun on näiden kanssa ennenkin tapeltu ja aina oon saanu omat boxit toimimaan.
Kerrohhan vielä millä tavalla teit sillon aiemmin sen X-Clamp Fixin? Monta teräs/nailonprikkaa mihinkin väliin?
Nordis07
22.09.2008, 17:33

Siis porasin rungon läpi, sit kolme teräsprikkaa ja yks nailon, sit emolevy, yks nailon ja vikaks yks teräs ennen coolereita.
Selvä, eli siitä se ei kiinni ole kun oot ihan oikein sen tehny.
Nordis07
22.09.2008, 17:51
Selvä, eli siitä se ei kiinni ole kun oot ihan oikein sen tehny.
Voi jumalauta! Kiristin tosiaan ne ruuvit ihan kireimmälle ja kuumensin joku 20min pelkkää CPU:ta jäähdyttäen. Annoin jäähtyä ja nyt pelannu GTA4:sta about 30min;) Kiristin ne emolevyn yhdeksän pikkuruuvia suunnilleen kireimmälle.
Oho, oho : D Kuten sanoin, voi vaatia pientä kikkailua ruuvien kireyksien kanssa, eli pienestä se on kiinni.
Pääasia että nyt toimii jo paremmin kuin äsken.
Nyt vaan laitat boxin kunnon testiin, eli kannattaa testailla silleen että vaihdat peliä vaikka aina 20 minuutin pelailun jälkeen.
Nordis07
22.09.2008, 18:05

Okei :) GTA on nyt pyöriny yli 40min ilman mitään ongelmia. Mitäs muita tommosia "rääkkäys" pelejä kannattaa kokeilla.
xganterx
22.09.2008, 18:08
Okei :) GTA on nyt pyöriny yli 40min ilman mitään ongelmia. Mitäs muita tommosia "rääkkäys" pelejä kannattaa kokeilla.
Gears of War? :D
Nordis07
22.09.2008, 18:20
Gears of War? :D
Ja tän tarkoitus oli? Juurihan tuolla todettiin, että Bad Company ja Gears Of War toimii niin kauan ku vaan jaksaa pelaa, samoin NHL09.
xganterx
22.09.2008, 18:26
Ja tän tarkoitus oli? Juurihan tuolla todettiin, että Bad Company ja Gears Of War toimii niin kauan ku vaan jaksaa pelaa, samoin NHL09.
No et oo kyllä sinä sanonu että oisit sitä testannu... tai jos olet taidan olla sokea :D Jokatapauksessa, mitä nyt olen tuosta lukenut niin on kuulema kohtuullinen tehosyöppö koko peli joten voisi olla iha hyvä testaukseen?
Nordis07
22.09.2008, 18:46

Pitääpä kokeilla :) Hitec oli omallaan kokeillu sitä ja toiminu ihan hienosti vaikka GTA4 sit taas kyykkäs. GTA4 toimi itellä hienosti ja ainaki GOW pyöriny ton 10min nyt ihan mallikkaasti.
xganterx
22.09.2008, 19:03
Pitääpä kokeilla :) Hitec oli omallaan kokeillu sitä ja toiminu ihan hienosti vaikka GTA4 sit taas kyykkäs. GTA4 toimi itellä hienosti ja ainaki GOW pyöriny ton 10min nyt ihan mallikkaasti.
Joo niin kyllä se GTA on varmaan pahimmasta päästä :P (Itelläni pimenti yhden x-clamps fixatun koneen totaallisesti) Kannattee varmaan kokeilla iha randomeilla peleillä mitä löytyy, silleenhän sen toimivuuden parhaiten testaa :)
Nordis07
22.09.2008, 19:11

Aivan, no toi GoW on ainaki toiminu nyt 30min ihan näppärästi.
Päivitys: Forza Motorsport 2 toiminu 30min kans, eli kyl täst pystyy jo pikkuhiljaa vetää johtopäätöksiä, että konsoli toimis taas normaalisti.
Päivitys2: NHL09 toimii mallikkaasti. Eiköhän tää testaaminen riitä.
Jees, Pitää kyllä hattua nostaa sulle Nordis että jaksoit värkkäillä tuon koneen kanssa noin pitkään. Aika monella olis menny varmasti usko jo ihan alussa.
btw. Yllättävän pitkä topiccihan tästä tulikin, toivotaan vaan ettei enää tästä pitene ainakaan sun boxis osalta :)
Nordis07
22.09.2008, 23:22

Jep, ja kiitos sulle hyvistä ja toimivista neuvoista. Täytyy tosiaan toivoo, ettei omien ongelmien takia enää pitene. No, onneks toi oli tommonen ylimääränen konsoli, mutta pitihän se nyt saada toimivaks, ni voi vaikka myydä pois :) Toivottavasti topicista on jollekin toisellekin apua.
Juu eipä mitään, tätä vartenhan nämä foorumit ovat :)
Tästä topicista on varmasti toisillekkin hyötyä kun aihetta on käsitelty melko laajasti.
Joku mode voisi laittaa pysyväksi topiciksi?
Nordis07
24.09.2008, 21:40
Juu eipä mitään, tätä vartenhan nämä foorumit ovat :)
Tästä topicista on varmasti toisillekkin hyötyä kun aihetta on käsitelty melko laajasti.
Joku mode voisi laittaa pysyväksi topiciksi?
Ei ollenkaa hassumpi idea, toivottavasti joku mode huomais.
Nordis07
28.09.2008, 15:14
Voi paska! Eihän tää konsoli sit voinu vieläkään antaa olla. Pelailin mukavasti noita edellä jo mainittuja pelejä. Ajattelin sit myydä konsolin pois ja uusi omistaja pelaili eilen 30min GTA4:ää ja GoW:tä. Aamulla konsoli alko vilkuttaa valoja vaikka illalla se toimi moitteettomasti. PRKL!
xganterx
28.09.2008, 19:51

Ja nytkö se uusi omistaja sitten vaatii jotain korvauksia vai?
Just tämän takia en itse ole uskaltanut myydä yhtäkään "itse korjattua" konetta eteenpäin kun kuitenkin heti seuraavalla omistajalla leviää käsiin :(
Nordis07
28.09.2008, 19:53

Jep, nyt vaatii tilalle uutta konsolia. En tajua miten voi olla näin paskaa tuuria. Itelläni toimi ensin monta tuntia Bad Companya, sitten monta tuntia NHL09 ja sitten vielä n.30min pelitestit per peli GTA4, GoW, Assassin's Creed ja Alone In The Darkia. PRKL! Nyt vituttaa.
xganterx
28.09.2008, 20:09

Palautat vaan rahat ja otat koneen takaisin, jos et huuto.net:ssä kaupaa hoitanut niin ei palautteistakaan tarvitse huolehtia :D
Nordis07
28.09.2008, 20:17
Palautat vaan rahat ja otat koneen takaisin, jos et huuto.net:ssä kaupaa hoitanut niin ei palautteistakaan tarvitse huolehtia :D
No ku se idiootti makso konsolista kahdella ohjaimella 300€ :D ei tekis mieli antaa rahoja takas.
xganterx
28.09.2008, 20:25
No ku se idiootti makso konsolista kahdella ohjaimella 300€ :D ei tekis mieli antaa rahoja takas.
En tiedä miten sinä siihe suhtaudut, mutta jos oikein törkeä haluat olla et vain enään vastaa sen viesteihi/puheluihi. Meinaan kun kerran yksityisenä sen myit niin se ei voi asialle tehdä yhtään mitään.
Sama juttu kun ostat auton ja se onki täysi paska.. et voi tehä mitään jos myyjä ei halua perua kauppoja :D
EDIT: Itelläni on omakohtaista kokemusta tästä, ja vielläpä siitä osapuolesta joka on sitä paskaa tavaraa ostanu ja maksanu siitä itsensä kipeäksi...
Nordis07
28.09.2008, 20:41

Nii, toi on kyllä totta, mutta ei viittis ottaa paskaa palautetta Huuto.net:iin. Täytyy nyt kattoo mitä tässä keksii. Vituttaa kyl tommonen uuden vaatiminen. Ainahan kaikkeen liittyy riskejä :D
No ku se idiootti makso konsolista kahdella ohjaimella 300€ :D ei tekis mieli antaa rahoja takas.
Johan tolla hinnalla saa melkeen kaksi uutta :). Eipä tossa oikeen varmaan ole kyl muuta tekemisissä, otat konsolin vastaan ja palautat rahat tai sitten korjaat sen konsolin ja palautat konsolin korjattuna. Hieman ikävä noissa RROD vaivaisissa koneissa, että osa uusii sen vian jossain vaiheessa osa sitä taasen ei tee.
xganterx
28.09.2008, 20:56
Nii, toi on kyllä totta, mutta ei viittis ottaa paskaa palautetta Huuto.net:iin. Täytyy nyt kattoo mitä tässä keksii. Vituttaa kyl tommonen uuden vaatiminen. Ainahan kaikkeen liittyy riskejä :D
Jos ei mitään muuta niin ainahan voit tehdä silleen että jos kerran 300€ siitä sait niin ostat joltakin halvan arcade koneen ja vaihdat siitä hajonneesta kovon ja kromi osat siihen ja lähetät sen sille tyypille takasin.
Varmaan johonki 100€ pintaan irtoaa noita arcadeja nykyään.
Uutta konetta kaupasta ei missään nimessä kannate mennä ostamaan.
Nordis07
28.09.2008, 21:04
Joo, no pitää kattoo mitä löytyy tai sit annan tost hyllystä yhden 0102 korjatun sille, mutta ei tostakaa tietenkää oo tietoa kauan se kestää :| Rahoja en kyllä ala palauttamaan :D enkä uutta ostamaan, koska niitä ei saa modattua.
Leinonen
28.09.2008, 21:37
Noh, itse en ainakaan mihinkään sen vaatimuksiin suostuisi...
Koska se kuitenkin toimi sille jätkälle tullessaan, mistä edes tiedät ettei se vaikka ole ite hajottanut sitä? Tyyliin vaik tiputtanu...
Nordis07
28.09.2008, 21:44
Noh, itse en ainakaan mihinkään sen vaatimuksiin suostuisi...
Koska se kuitenkin toimi sille jätkälle tullessaan, mistä edes tiedät ettei se vaikka ole ite hajottanut sitä? Tyyliin vaik tiputtanu...
No sehän tässä ihmetyttääkin. Jätkä pelas sillä 30min antamiani pelejä, joista viimeisenä GoW:tä. Ite kuitenkin pelasin kaikki yli 30min ilman mitään ongelmia. Sit konsoli alko puskee punasta oltuaan yön pois päältä. Kuulostaa hieman oudolta, koska ite en kokenut mitään tommosia Penny Fixin jälkeen.
Kelasin tossa just, että muuhun en suostu kuin siihen, että yritän korjata konsolin. Vaihdan tahnat ja isken kasaan ja testaan GTA4:sta 30min. Jos toimii, ni eiku takas ja siinä olkoon sitten. Käytetyn ostaminen on aina oma riskinsä.
xganterx
28.09.2008, 23:21

Ja tuli tossa semmonenki vaihtoehto mieleen että mitäs jos se ei ookkaan pelannu vain 30min? Kuitenki pelannu kokoyön putkeen (12h) ni kyllä kai se hajoaa :D Tai jos se on ollut jossakin ahtaassa tv-tasossa eristyksissä?
Ongelmahan on se että kumpikaan ei voi todistaa mitään :D
Nordis07
28.09.2008, 23:47

Niinpä, ku ei tiedä mitään mitä se on sille tehny. Vähän kuulostaa hassulta toi 30min. Just saanu uuden konsolin neljällä pelillä ja pelais vaan 30min. Pitää yrittää selittää, etten voi olla kaikesta vastuussa.
Otetaan vähän toisesta korjauksesta sen verran, että korjasin tossa just yhen 0102 konsolin ja nyt on GTA4 pyöriny 40min ilman ongelmia.
Leinonen
29.09.2008, 07:37
Niinpä, ku ei tiedä mitään mitä se on sille tehny. Vähän kuulostaa hassulta toi 30min. Just saanu uuden konsolin neljällä pelillä ja pelais vaan 30min. Pitää yrittää selittää, etten voi olla kaikesta vastuussa.
Otetaan vähän toisesta korjauksesta sen verran, että korjasin tossa just yhen 0102 konsolin ja nyt on GTA4 pyöriny 20min ilman ongelmia.
Noniin, en kyllä minäkään sillä kun tuon boxin sain, en pelaillu heti putkeen kun jonkun puoltuntia...
Seuravana päivänä sitten 2 tuntiä bläkkiä, ja kappas, jämähti ja RROD :D
No senkään myyjä mitään vastuuta ottanut että...
Epäilen että se on pitänyt sitä jossakin lasikaapissa tai jotakin... Ja tuo ettei olisikaan enää seuravana päivänä toiminutkaan, kuullostaa kans aika hassulta :)
Tokihan voi olla se ostaja joku semmonen, joka kuvittelee että noilla käytetyilläkin on takuu...
Huonoa tuuria sulla kyllä.
Jos ostaja on vahvistanut konsolin saatuaan sen toimivuuden sulle, niin sun vastuu konsolin kestävyydestä loppuu siihen paikkaan.
Eihän ostaja huuto.netissä kauppaa tehdessään voi olettaa että yksityinen myyjä antaa pitkiä takuita myymilleen tavaroille.
Sitäpaitsi. Kaikenlainen paikasta a paikkaan b kuljettelu itse RROD-korjatun konsolin kohdalla on aika hazardia puuhaa ja etenkin jos postin kautta kuljettelu on kyseessä.
Kone ei tarvitse kuin vähän rajumman kolahduksen tai tärinää niin RROD-saattaa huonolla tuurilla ilmetä uudelleen. Samoin kuin kovat lämpötilavaihtelut, eli esimerkiksi kuljetetaan konsolia ulkona viileässä ja viedään sisälle lämpimään ja isketään kone heti päälle.
Ja tuo 30 min kuulostaa kyllä _todella_ epäilyttävän lyhyeltä ajalta, voisit mainita ostajalle että millä se voi todistaa että pelasi koneella vain 30 min ennen hajoamistaan, eikä esim. 12-tuntia putkeen konsolin ollessa lasikaapissa paistumassa.
@ Leinonen: RROD-korjatut koneet joutuu todella koville jos niillä pelataan vanhoja Xboxin pelejä. Pelien pyörittäminen alkuperäistä Xboxia emuloimalla vaatii nimittäin aika paljon potkua boxista.
Tiedän ihan kaveripiiristä tapauksen jossa itse RROD-korjattu kone kesti 2kk Xbox 360:n pelejä pelaillessa, mutta heti kun sisään iski Burnout 3: Takedownin niin 20 min. pelaamisen jälkeen boxi hyytyi ja vilkutteli kolmea punaista ja olin vielä itse paikalla todistamassa tätä riemua.
Nordis07
29.09.2008, 18:49

Joo, no ilmotin ostajalle, että voin yrittää korjata sen, mutta en todellakaan vaihda sitä uuteen tai palauta rahoja. Saa nähä mitä ostaja oli mieltä. Jos konsoli kerran toimi hienosti koko illan kun hän sitä pelasi, ni ei ole mun vastuulla mitä sen jälkeen tapahtuu.
Näin on. Ilmoittelehhan tännekkin mitä mieltä boxin uusi omistaja on asiasta kunhan vastailee sulle, melko yleisestihän näissä tapauksissa aletaan melkeinpä heti uhkailemaan kaikenmaailman poliisijutuilla vaikka eihän poliisi ota tuota edes tutkintaan koska sinä olet saanut kaupasta rahat ja kaupan toinen osapuoli tuotteen.
Nordis07
29.09.2008, 19:09

Aivan ja konsoli toimi hänellä koko illan. Mistä mä tiedän mitä sille on sen jälkeen tapahtunu, putoaminen, nestevahinko tms.
xganterx
29.09.2008, 19:17
Aivan ja konsoli toimi hänellä koko illan. Mistä mä tiedän mitä sille on sen jälkeen tapahtunu, putoaminen, nestevahinko tms.
Odotettavissa on ainakin negatiivista palautetta huuto.net:n puolella, mutta kun isket siihen pari tiukkaa faktaa vastaukseksi niin tuskin enenpään ongelmia aiheutuu koko jutusta. Muistaa vain ilmoittaa tuotteisssa että toimivuus takuu on vain siihen saakka kun uusi omistaja saa koneen käsiinsä.
Nordis07
29.09.2008, 20:48
Hehe, toi konsolin takas ja pyys ilmottamaan, ku on korjattu :D
xganterx
29.09.2008, 22:54
Hehe, toi konsolin takas ja pyys ilmottamaan, ku on korjattu :D
Nyt voisit rakentaa sinne sisälle ns "Black-Boxin" joka kirjottas muistiin lämpötilat ja putoamiset / ravistukset :D Ainakin olisi todistusaineistoa sitä vastaan jos hajoaa uudestaan. Voi tosin olla että tuommoisen rakentaminen tulisi maksamaan liikaa eikä se enään olisi kannattavaa... :(
Nordis07
29.09.2008, 23:02

No ehkä joo ei :D
Ei paska. Ostajalta tullu konsoli antaa taas tota pikselipaskaa. Mistähän sitä oikein alottaisi. Error edelleen 0102.
Leinonen
30.09.2008, 08:22
Tee se penny uudelleen, vaikka pyyhekumin palasilla, se on tarkkaa...
Nordis07
30.09.2008, 09:08
Tee se penny uudelleen, vaikka pyyhekumin palasilla, se on tarkkaa...
Kai se on siitä alotettava :)
xganterx
30.09.2008, 20:07
Itse tossa juuri korjailin yhden rodd koneen. Errori koodi oli 0103.
Tein x-clamps fixin uusiksi ja annoin prossun ja gpu:n yli kuumentua ja se jo riittikin :) Olen tossa nyt jo kolmatta tuntia pelannu GTA:ta eikä mitn ongelmia ole esiintynyt.
Halpa boxi taas kerran :D 40€ jossa tuli siis mukana poweri, siniset whisper fanit ja Xecuter Blaster 360 Next Edition!
Nordis07
30.09.2008, 21:21

Ei todellakaan huono :D Katoin ite vähän samanlaista aikasemmin. Tais olla Huuto.netis joku kohde, mut se taitaa olla viel myynnis. Mistäs toi kyseinen löyty :)
Nordis07
01.10.2008, 16:17
Vähän päivitystä. Toinen 0102 kokenu konsoli on pelittäny CPU jähdytettynä GTA4:sta nyt 2,5h, eli eiköhän toi korjaantunu. Pitää laittaa kasaan ja toivoo että toimii edelleen.
Sitten toi toinen, jota jo aikasemmin korjailin, ni purin sen osiin ja huomasin, että noi muistien alla olleet muovitassut oli menny ihan läjään tuolla alla, eli ei niistä kauheesti ollu iloa ku niiden päälle laitto vielä kolikot. Emolevy on nimittäin ollu aivan jännittyneenä.
xganterx
01.10.2008, 16:50

Itse huomasin tämän ilmiön myös :D Nehän menee ihan lyttyyn kun sormella painaa, joten niistä ei todellakaan mitään apua ole.... Saattaa ne ehkä vähän auttaa mutta ei kyllä niin paljo kun olisi tarpeen.
Nordis07
01.10.2008, 17:04

Jep, tossa käy vaan just se homma, että emolevy vääntyy, ku siel on liikaa tavaraa alla ja etupaneelin liittimet jää liian korkeelle.
Leinonen
01.10.2008, 17:16
Mulla oli tehty noi kaikki fixit silleen, että kaikki ruuvvit niin tiukalle, kun vaan jaksaa kääntää...
Eli x-klampit oli tehty silleen että hyvä ettei emosta ollut ruuvit läpi mennyt, en meinannu saada auki :D
Penny fixi taas silleen että kolikot seilas emolevyn alla,ja ei meinannut saada sitä virtanappulaa paikaleen, se on oli korjattu silleen että ne emoleyä pitelevät ruuvit vaan tiukalle...
Noh, taipunuthan se oli, vissiin kuitenkin sen irronneen kolikon takia otti ja hajosi...
Onneksi ei ollut sillon vielä niistä mikään mun tekemä, ei tarvii hävetä :D
Että hyvin sulla viel menee :)
Nordis07
01.10.2008, 17:25

Joo, no pitää nyt miettii laittaako alle mitään vai ei, ku sit joutuu taas irrottaa koko emolevyn ja coolerit jos siitä ei oo apua.
xganterx
01.10.2008, 21:39
Joo, no pitää nyt miettii laittaako alle mitään vai ei, ku sit joutuu taas irrottaa koko emolevyn ja coolerit jos siitä ei oo apua.
Itsekkin olin aikessa laittaa sinne alle 10sentin kolikot mutta kun huomasin millaiset ne kumitassut siellä oli päätin jättää koko homman sikseen :D Ne pitäis varmaan suoraan liimata niihin muistehi kiini :confused:
Btw... Nyt on boxissa pyöriny GTA +4h putkeen, koppakiini ja ilman lisätuulettimia :eek: Ihme kun ei ole tiltannu/roddannu :cool:
Nordis07
01.10.2008, 23:36

Jep, Taidan kyllä jättää laittamatta, ku ei niistä taida varsinaista hyötyä olevan. Vääntää vaan turhaa emolevyä. Pitää ruuvien kireyksiä säätämällä koittaa saada toi toinen toimivaks. Mites kireelle muuten laitoit tossa sun tuoreimmassa korjauksessa?
Leinonen
02.10.2008, 10:40
Kuten Hitec jo asian ilmaisi: Niistä alkuperäisistä pehmikkeistä revitään se päällyskalvo päältä irti, niiden alla on liimapinta johon teipatut kolikot saa tökättyä kiinni.
Sen verran Nordis vielä tuosta boxisi ongelmasta, eli vaikka Bad Company toimisikin loistavasti boxillasi niin se ei tarkoita sitä että muut pelit toimisivat jos muisteissa/niiden juotoksissa on vikaa.
Itse nimittäin huomasin oman konsolin samaista vikaa korjatessa ko. asian. Prossun ja näyttiksen siilien ruuveja sai kiristellä miten halusi ja silti Gears Of War toimi aina niin pitkään kuin vaan jaksoi pelata. Sitten kun boxin sisään iski GTA4:n niin peli toimi maksimissaan 3 minuuttia, jonka jälkeen kuva hirttyi "hienon" pikselöitymisen saattelemana ruudulle.
Alla kuvia fixistä. Eli tuosta alkuperäisestä pehmikkeestä revitään tuo vaaleanpunainen kalvo pois.
http://www.aijaa.com/img/b/00932/2766584.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=2766584.jpg)
http://www.aijaa.com/img/b/00704/2766623.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=2766623.jpg)
Hahah, punainen teippi näytti hienommalta joten en käyttänytkään tuota mustaa :D
Noin ne kolikot kiinni...
Nordis07
02.10.2008, 11:41
Noin ne kolikot kiinni...
Kyllä mä nyt ton jo tiedän :) Tolla tavalla ne oliki, mut pehmikkeet oli menny kasaan ja levinny emolevyn päälle, ku ne oli painautunu niin kireelle.
Leinonen
02.10.2008, 12:41
Ne pitäis varmaan suoraan liimata niihin muistehi kiini :confused:
Tuohon vastasin...
Nordis07
02.10.2008, 12:44
Tuohon vastasin...
Ai okei :) No joo, toi kommentti taas viittas siihen, ku ei noista vaahtojutuist oo tuolla mitää iloo.
Ja päivitystä välillä. Tää surullisen kuuluisa on nyt toiminu tossa 40min GTA4:sta ilman ongelmia. Konsoli tällä hetkellä kylläki auki ja CPU jäähdytettynä. Emon kiinnitysruuvit ei oo täl hetkel ollenkaa kiinni. DVD-asema suoristaa tarpeeks etupaneelin liittimiä, ni taidan jättää noi kokonaan pois. Rungon läpi vedetyt ruuvit kuitenki pitää emolevyä hyvin paikoillaan.
Dodii, jo yli 1,5h takana, ni eiköhän ton voi todeta toimivaks noissa olosuhteissa. Nyt konsoli kasaan ja katotaan mitä sanoo. Jätän silti ruuvit pois.
xganterx
02.10.2008, 14:49
Mites kireelle muuten laitoit tossa sun tuoreimmassa korjauksessa?
Kokeilin eri kireyksiä, lopulta päädyin siihen että parhaiten toimii kun vääntää ne ruuvit ihan hampaat irvessä kiini :D Se meni silleen että ensin ne ei ollut kovin kireällä ja se jatko vain kaatuilua ja sitten tulikin mitta täyteen ja hain isoimman ruuvarin mitä löyty ja kiristin oikein kunnolla :P
EDIT: nyt kun sen kameran sain ni piti ottaaki kuva siitä millasella tuuletuksella se pelitti ihan normaalisti vaikka ruuvit oli ihan löysimmällä :)
http://corewow.net/b/dscn2259_edited1.jpg
Nordis07
02.10.2008, 15:25
Kokeilin eri kireyksiä, lopulta päädyin siihen että parhaiten toimii kun vääntää ne ruuvit ihan hampaat irvessä kiini :D Se meni silleen että ensin ne ei ollut kovin kireällä ja se jatko vain kaatuilua ja sitten tulikin mitta täyteen ja hain isoimman ruuvarin mitä löyty ja kiristin oikein kunnolla :P
EDIT: nyt kun sen kamerain sain ni piti ottaaki kuva siitä millasella tuuletuksella se pelitti ihan normaalisti vaikka ruuvit oli ihan löysimmällä :)
http://corewow.net/b/dscn2259_edited1.jpg
Okei :D ite en kiristäny edes kovin kireelle ja toimi ihan nätisti ainaki ilman kuoria. Koht pitää testaa kuorilla.
2h meni kuoret asennettuna hienosti ja konsoli tuntei viileältä vaikka normaalisti kuumaa ilmaa takaa puhalsikin. Takas ostajalle ja jos hajoo, ni ei voi sit mitää :) Ite oon ainaki oman osuuteni hoitanu :)
xganterx
02.10.2008, 23:36

Hyvä että sait toimii... Itekki olen nyt päässyt siihen tyytyväisyyden tunteeseen tuon boxin kanssa, pistin veljen pelaamaan GTA:ta sillä kavereidensa kanssa kokopäiväksi ja kuulema on toiminut moitteettomasti mutta tuulettimien meteli ainakin heidän mielestä häiritsi :D Mistäköhän johtus?:rolleyes:
Nordis07
03.10.2008, 09:34

Tuulettimen meteli? Mulla noi on hiljentyny aika merkittävästi sen jälkee ku korjauksen on tehny. Vanha Hitachin ruoskaki kuulostaa miellyttävältä.
xganterx
03.10.2008, 15:35
Tuulettimen meteli? Mulla noi on hiljentyny aika merkittävästi sen jälkee ku korjauksen on tehny. Vanha Hitachin ruoskaki kuulostaa miellyttävältä.
Whisper fanithan noi on, joten enpä oikeastaan ihmettele... GTA:ta pelatessa jopa minun falcon elite rupeaa huutamaan ihan kivasti :D Millään muilla peleillä en ole semmoista meteliä saannut aikaseksi :confused:
Nordis07
03.10.2008, 19:20

Eikös noiden WhisperFanien pitäny olla hiljaisempia :D
xganterx
03.10.2008, 20:26
Eikös noiden WhisperFanien pitäny olla hiljaisempia :D
Niinhän sitä sanotaan mutta enpä menisi kyllä allekirjoittamaan :D Toisaalta en kyllä tiedä millaista meteliä ne vakio tuulettimet pitävät tässä koneessa (en ole jaksanut testata) ja muutenki kun tossa lähemmin kuuntelin havaitsin että se kova meteli kuuluu kylläkin DVD asemasta (Hitachi/LG 78FK) eikä tuulettimista ;)
Nordis07
03.10.2008, 23:07

Sitä vähän ajattelinkin. Hitachin paskat on kyllä sirkkeleitä :D Äsken palautin korjatun konsolin takaisin ostajalle. Pelasin tänään viel tunnin GTA4:sta ja yli tunnin Assassin's Creediä. Hienosti rullas ilman mitään ongelmia. Kovasti ostaja sanoi soittavansa jos jotain konsoliin tulee :)
dj_pirtu
10.10.2008, 11:20
Itse kans koitin elvytellä jo kerran rrod-korjattua boxia eilen vaan eipä tullut tulosta. Koitin kiristellä gpu:n heatsinkkiä vaan vika ilmaantui aina samalla tavalla: mosaiikkishittiä ruutuun kun gta4:sta oli pelannut jonkun 10min. Keksin lukea tätä ketjua ja selvisi että vika saattaakin olla löyhästi kiinni olevissa muistichipeissä? Eihän ne niin paljoa kuumene että niiden jäähdytyksestä kannattaisi välittää? Riittää kun niitä vaan saa painettua emoa vasten kunnolla... Tekis mieli jo käydä ostamassa uusi arcadeboksi kun niitä jo halvalla saa mutta jos sekin laukee puolessa vuodessa niin vitutus on sanoinkuvaamaton.
No nykyisissä myynnissä olevissa x360 konsoleissa, on tuo suoritin vaihdettu vähemmän lämpenevään malliin ja korjattu samalla tuota emolevyä, sekä jäähdytystä muutettu sen verran, ettei rrod:n ilmeneminen ole ollenkaan niin yleistä kun noissa vanhemmissa ei Falcon sarjan koneissa.
Eihän tuossakaan sinun tilanteessa ole ongelmaa ellet olisi konsoliasi avannut. Avaamattomalla konsolilla kun olisi ollut takuu rrod:tä vastaan sen 3 vuotta, eli mitä ilmeisemmin olisi mennyt takuuseen tuo laite, ilman omatoimista konsolin aukomista.
dj_pirtu
10.10.2008, 12:23
Sain tuon konsolin ilmaiseksi rikkinäisenä ja edellinen omistaja oli siitä jo takuun feilannut kun vaihtoi siitä tuulettimen. Tein x-clamp fixin keväällä ja pelasin gta4sta parisen kuukautta ilman ongelmia kunnes ei enää ruuvien kiristelyt eikä muutkaan temput auttanut ja boxi jäi pölyttymään kesäksi.
dj_pirtu
13.10.2008, 10:55
No eipä tuo nyt enään herää. Konffaamisen tiimellyksessä huomasin että pari konkkaa oli lähtenyt irti, joista toinen kokonaan. Löysin toisen lattialta ja tinasin uudelleen kiinni vaan rrod tulee välittömästi virran kytkemisestä. Taidanpa lopettaa pelleilyn ja ostaa jasperin sitten kun niitä alkaa saamaan.
xganterx
16.10.2008, 14:32
Dodiih! :D Johan tätä onki jo odotettu, elikkäs boxi päätti levitä kun en pelannut sillä viikkoon (Pelailin Elitellä ;))
Ajattelin että pelaaan GTA:ta tällä kertaa sillä mutta heti kun pääsin itse peliin heitti boxi näytön täyteen artifaktia ja kun boottasin tuli tämä:
http://www.consoleforums.net/attachment.php?attachmentid=198&stc=1&d=1224156619 (Mmm.. vähän kellertävä kuva...)
Pitääpä pistää kone taas vaihteeks palasiks ja kattoa mitä sille seuraavaks tekee...
EDIT: Ja niin... Errori koodi on 0103
xganterx
16.10.2008, 15:08
Ei kellään muute ois myydä minulle yhtä tuommoista vanhanmallista CPU siiliä boxiin? Voisin siitä pari euroo maksaa jos saa jo tänään postiin ja lähetystunnuksen s-postiin :D
Leinonen
16.10.2008, 17:08
On myydä, muttei tänään enää ennätä postiin.
xganterx
17.10.2008, 02:14
Sainpas toimimaan! :D Tällä kertaa tein tuon x-clamps fixin vähän eritavalla.
Normaalistihan kun se x-clamp fixi tehään, sehän ei aiheuta painetta kuin itse siihen piirin ytimeen, eli CPU:n ja GPU:n tapauksessa siihen piirin keskelle, minäpä sitten leikkelin kirjastokortista (Eihän sillä saa kuin sakkoja :D) sopivat siukaleet ja "liimasin" ne piirien reunoihin hopeatahnalla. Sen jälkeen tein x-clamp fixin normaalisti ja pistin koneen pakettiin... Hyvin pyörii nytten! :)
Huomasin tossa muuten semmosen ilmiön että se emolevy vääntyy aika pahasti kun tekee x-clamps fixin, jotenki vaikuttas siltä että mulla olis siellä emon alla liikaa prikkoja (3 rautasta + 1 nylon per ruuvi) Njaa, pitää tutkia asiaa tarkemmin huomenna.
dj_pirtu
17.10.2008, 14:52
Joo itselläkin kävi mielessä tuo että pitäis olla "shimmi" siihen geepuun niin tuki olis parempi. Vaan myöhästä se nyt on. :(
xganterx
17.10.2008, 22:56
Eipä toi kauvaa kestäny :D Nyt pukkaa Error 0203, taidanpa antaa olla...
Nordis07
19.10.2008, 22:04
Eipä toi kauvaa kestäny :D Nyt pukkaa Error 0203, taidanpa antaa olla...
No ei sullakaan hyvin mee :D Ite en oo kuullu ostajasta onneks yhtään mitään, eli näyttäis kai toimivan se mun päänvaiva :) Ite oon täysin samaa mieltä tosta prikkojen liiallisuudesta. 3+1 vois olla paremminki 2+1, koska jos emolevyn kiinnitysruuvit ruuvaa kiinni, ni emolevy vääntyy pahemman kerran ja ei voi olla vaikuttamatta pitkällä aikavälillä. Tästä syystä jätin ne siitä korjaamastani konsolista pois.
Pitkästä aikaa ehdin kiireiltäni kirjautua ja tarkistaa tän threadin.
Hieno juttu että porukka testailee ja tekee erilaisia variaatioita jo olemassa olevista fixeistä ja jakaa tämän tiedon muille hyödyksi.
Tuo prikkojen mahdollinen liika määrä voi olla tosiaan totta, varsinkin jos käyttää nylon-prikkoja jotka eivät anna yhtään periksi, sekä jos metalliprikat eivät ole tasan 1mm paksuja kaikki.
Ei ole aikaisemmin tullu ajateltua sitä että kun itse käytän nylon-prikkojen sijasta kuituprikkoja, niin kuitu antaa jonkin verran periksi toisin kuin nylon.
Ja loistava homma Nordis että huomasit tuon muistien pehmikkeiden kasaanpainumisen, uskaltauduin itse aukaisemaan tuon korjatun boxin ja huomasin jälkeenpäin aivan saman asian, eli niillä kannattaa heittää vesilintua jos on penny-fixiä tekemässä.
xganterx
21.10.2008, 19:50
Ostinpa tossa taas huuto.netistä uuden boxin, tarvetta on kolmelle toimivalle ja nyt on vain kaksi toimivaa joten piti yksi ostaa lisää.
Saapa nähdä mitä se on syönnyt, laittelen tilanne päivitystä tänne sittenkun saan sen käsiini ja palasiksi. Toivottavasti olisi ihan orgis kunnossa :) Rupeaa pikkuhiljaa v*tuttamaan nuo x-clamps fixit ja muut epämääräiset korjaukset jotka ei kuitenkaan kestä :D
riittastiina
22.10.2008, 07:27
Kesällä kans heitti tuon RRODin ja nyt kone pari kuukautta rauhassa ja kun kokeilin niin lähti päälle.Lapset sillä pelaili pari päivää(se lähti käyntiin vain reset nappi pohjassa,eli virtanappi+reset).Toimii vaikka kuinka kauan mutta jos sammuttaa niin ei lähde päälle vasta kun eteisessä jäähdyttyään hetken.
voisikohan olla pölyinen vai missä vika,kun ei tuo siis kesken pelaamisen tilttaa vaan ei lähde käyntiin muuta kuin "kylmänä.
Tämä siis eilen tänään en ole vielä kokeillut.
Konekin se "viileänäpysyväFalcon"..juu.
Nordis07
22.10.2008, 11:02

Siis täh? Sulla on Falcon, joka on heittänyt RROD:tä? No johan nyt on, ku noita ei kyllä montaa tuu vastaan. Kandee varmaan avata ja kattoo miten pölyinen se on. Ite ostin tossa vähä aikaa sit Arcaden, joka oli aivan täynnä pölyä ja esim tuulettimien reunoilla oli muutaman millin kerros paksua pölyä. Tiedä missä se on oikein ollut.
riittastiina
22.10.2008, 11:26

Juu kyllä tuo Falcon pitäis olla 175power ym.ym.Arcade kone.Nyt hain sen sisälle ja se yrittää lähteä,eli melkein lähtee se"keltainen valo pyörimään"mutta silti heittää punaiset valot.Täytyy tuumata jos tuon aukaisis.
Leinonen
22.10.2008, 13:29
no entäs takuu? Olisko ollenkaan mahdollinen? :)
riittastiina
22.10.2008, 16:02
Firmware päivitetty elikäs kone aukaistu.Kaapissa jo yksi kone ennestään eli tämä jo toinen raato.No eipä tuo uusikaan nyt hirveitä enää maksa....
Taidan yrittää avata ja katsoa mitä tuo on syönyt....
Nordis07
22.10.2008, 16:03
Firmware päivitetty elikäs kone aukaistu.Kaapissa jo yksi kone ennestään eli tämä jo toinen raato.No eipä tuo uusikaan nyt hirveitä enää maksa....
Taidan yrittää avata ja katsoa mitä tuo on syönyt....
Haluutko myydä nuo raadot, jos et itse niille jaksa mitään tehdä?
Nordis07
22.10.2008, 16:50
Olisko kellään muuten myydä BenQ:n tai Samsungin asemaa?
xganterx
22.10.2008, 17:16
Olisko kellään muuten myydä BenQ:n tai Samsungin asemaa?
Kumpaakin löytyy! BenQ:stä se uudempi versio ja Samsung ois ms21 :D Paljo tarjoot? Laita vaikka privaa.
riittastiina
22.10.2008, 17:18
Ei ihan vielä ole myynnissä.Se joku joka tuon koneen päivitti,muistaakseni modpiiri.com niin tuo etuosassa oleva microsoft tarra näyttää iolevan ehjä DVD aseman tarra vain on poikki.Jos siihen asentais takaisin alkuperäisen firmiksen ja lähettäis takuu korjaukseen?
Vai mitä tuosta Benq asemasta tarjotaan?
Leinonen
22.10.2008, 18:29
Muutaman kympin siitä saat (20e)
Ennenmmin takuuseen sanoisin.
Kannattaa ainakin yrittää =)
Nordis07
22.10.2008, 18:53
Ei ihan vielä ole myynnissä.Se joku joka tuon koneen päivitti,muistaakseni modpiiri.com niin tuo etuosassa oleva microsoft tarra näyttää iolevan ehjä DVD aseman tarra vain on poikki.Jos siihen asentais takaisin alkuperäisen firmiksen ja lähettäis takuu korjaukseen?
Vai mitä tuosta Benq asemasta tarjotaan?
Laita takuuseen :)
Nordis07
22.10.2008, 18:54
Kumpaakin löytyy! BenQ:stä se uudempi versio ja Samsung ois ms21 :D Paljo tarjoot? Laita vaikka privaa.
Siis mikä versio sulla on BenQ:sta? Eikös siitä ole vaan yks versio VAD6038? MS21 on kyllä turhan vanhaa rautaa :)
riittastiina
22.10.2008, 19:43
Heh,ainut ongelma tuossa onkin että kun ei ole alkuperäinen firmware,eli pitäis jonkun ensin päivittää se,ja sit takuuseen yrittämään,niin voipi olla että helpommalla pääsee kun uuden hommaa...
Itse noita ohjeita etsin mut näyttää kyllä sellaiselta hommalta ettei ihan itseltä onnistu.
On nuo vanhat xboxit vaan kovia,mulla 2 sellaista joista toinen pyörii periaatteessa lapsilla kaikenaikaa eikä mitään vikaa ollu ikinä....
xganterx
22.10.2008, 20:26
Siis mikä versio sulla on BenQ:sta? Eikös siitä ole vaan yks versio VAD6038? MS21 on kyllä turhan vanhaa rautaa :)
Tarkotin että siinä oli se uudempi firmware alunperin ja mikäs vika tuossa ms21 muka on? :D Mä vaihoin siihe ihan uuden laaserinki! ;)
Nordis07
23.10.2008, 10:05
Tarkotin että siinä oli se uudempi firmware alunperin ja mikäs vika tuossa ms21 muka on? :D Mä vaihoin siihe ihan uuden laaserinki! ;)
Irtoisko parilla kympillä BenQ? :)
Leinonen
23.10.2008, 14:48
Heh,ainut ongelma tuossa onkin että kun ei ole alkuperäinen firmware,eli pitäis jonkun ensin päivittää se,ja sit takuuseen yrittämään,niin voipi olla että helpommalla pääsee kun uuden hommaa...
Itse noita ohjeita etsin mut näyttää kyllä sellaiselta hommalta ettei ihan itseltä onnistu.
On nuo vanhat xboxit vaan kovia,mulla 2 sellaista joista toinen pyörii periaatteessa lapsilla kaikenaikaa eikä mitään vikaa ollu ikinä....
Ei se vaikeaa ole, jos sulla on alkuperäinen firmis tallessa?
Nordis07
23.10.2008, 15:07
Ite lähetin modatun konsolin takuuseen ja hienosti tuli korjattu tilalle. En usko, että niillä saksalaisilla on kauheesti aikaa alkaa testailee onko firmismodattu vaiko ei.
Ite lähetin modatun konsolin takuuseen ja hienosti tuli korjattu tilalle. En usko, että niillä saksalaisilla on kauheesti aikaa alkaa testailee onko firmismodattu vaiko ei.
Näinkö? Ilmeisesti takuutarra oli kuitenkin kiinni koneessa? Itelläni vielä se tallella eli jos RROD joskus sattuu tulemaan niin täytyypä lähettää takuutarran kera kone saksanmaalle :)
Nordis07
23.10.2008, 15:26
Näinkö? Ilmeisesti takuutarra oli kuitenkin kiinni koneessa? Itelläni vielä se tallella eli jos RROD joskus sattuu tulemaan niin täytyypä lähettää takuutarran kera kone saksanmaalle :)
Näinpä hyvinkin :) Takuutarra oli tosiaan kiinni :) Itelläni on neljässä modatussa konsolissa takuusinetti ehjä, eli jos jotain tulee, ni sinne vaan.
riittastiina
23.10.2008, 16:05
Ihanko uskaltaisi lähettää modatun koneen huoltoon`?
Kuinkahan tuon DVD aseman teipin kanssa se on kyllä "runneltu"mutta microsoft tarra on ehjä.
Pistää vaikka palan alumiiniteippiä/vastaavaa siihen dvd-asemaan?
Leinonen
23.10.2008, 16:42
Luulen että sen kyllä siitä huomaavat, mutta ota se vaikka kokonaan irti :D (vai onko semmonen kaikissa?) Tai kaveriltasi uusi lainaan :)
Tai sitten jotakin samanlaista teippiä, onhan niitä.
E: Perkele Baabo meni edelle :D
riittastiina
23.10.2008, 19:26
Täytyy sit kai laittaa kone kasaan ja laittaa saksan maalle,saa sit nähdä mitä tapahtuu....Kurkkasin myös tuonne toisen raadon sisälle sieltä kyllä koko mikki tarra pois,eli voishan tuo jopa täydestä mennä kun tarra ehjänä on.
Nordis07
23.10.2008, 21:48

Kaikkissa ei mielestäni oo sitä alumiinitarraa.
Laitoin juuri tohon modattuun koneeseen takuutarran takaisin kiinni. Ihan pieniä jälkiä oli jäänyt sekä koneeseen mattoveitsen naarmuja ja tarrassakin aivan pieni jälki. Luulisi kuitenkin, ettei noista jäljistä pahemmin huomaa että takuutarra on joskus otettu pois. Mutta voihan sitä lähettämistä kokeilla, vaikkei menisikään takuusta läpi. Kai he sentään koneen palauttavat :D
xganterx
23.10.2008, 22:19

Jos käy niin että huomaavat jotakin epäilyttävää koneessa saat sen kyllä takaisin mutta joudut maksamaan rahdit jotka ei luultavasti mitkään kovin halvat ole...
Voishan tota joskus ihan uhalla kokeilla lähettää niille vesijäähdytetty ja muutenki loppuun asti modattu kone takuusen esim dvd aseman vian takia, itse ainakin jos olisin siellä linjalla korjaisin sen jo ihan tuon työn määrän takia jota sen koneen modaamiseen on mennyt :D
Juu oikeassa olet Nordis, kun koneet käy huollossa niin niistä poistetaan se DVD-aseman alumiinitarra samalla.
riittastiina
14.11.2008, 20:00
Kone tuli huollosta takaisin.Emolevy vaihdettu/korjattu "re-placed".Ja kone toimii OK.Se hieman ihmetyttää kun nuo"varmuuskopiot"toimii,eli ei kait sit DVD asemaa ole vaihdettukaan,millähän ne sen ilman avainta vaihtavat toiseen emoon?
No pääasia että kone toimii ja parasta kone aukaistiin siis kaksi kertaa ennen huoltoon menoa.minäkin "revin ja runnoin"koteloa kun en meinannu saada koteloa auki(tarrassa vähän jälikä).Mutta silti ei mitään ongelmaa huollossa ollut.....
Ja nyt koneessa uusi heti reilusti suurempi(hienompi)sinetti tarra,joten enpä taida aukaista seuraavalla RROD kerralla laitaqn suoraan huoltoon vain.
Leinonen
14.11.2008, 21:25
No mutta ei vittu, jos edelleen toimii kopiot, kerro miksi se pitäisi avaa, vähän loistavaa! :D
riittastiina
14.11.2008, 21:36
Juu en olekkaan onetta nyt availemassa.Siis tarkoitin että seuraavan kerran kun RROD vika tuohon ilmestyy laitan heti siis koneen huoltoon uudestaan,enkä turhaa ala koteloa avaamaan,kun tuo nyt tuli turhaan avattua kun ajattelin että kone vain pölyinen olisi.
Kone papereiden mukaan ollut 2tuntia testissä huollossa,ja se edelleen ihmetyttää kuinka kopiot toimii vieläkin.Jos kerta emo on vaihdettu,vai mitä tuo re-placed nyt sitten tarkoittaakin.
Leinonen
14.11.2008, 22:19
kai se on sitten todettava että vihtoivat emon, muttei sitä asemaa :E
Kai ne on niiden avainten kanssa sitten räpeltänyt, en ole siellä töissä joten en osaa sanoa :)
No ei kai ne asemaa vaihda jos se ei ole rikki. Harvemminhan ne noissa huolloissa tekee MITÄÄN ylimäärästä..
Leinonen
15.11.2008, 08:54
Nojoo, mutta luulisi ettei niillä olisi aikaa alkaa fläshimään asemia uudelleen, että saadaan sopiva avain sisään.
Ennenmmin laittaisivat uusi emo + sille tehty asema kiinni, testiä, Takaisin sille joka sen lähetti :)
Kuten Leinonen sanoi, huolto vaihtaa boxista suoraan emon ja dvd-aseman (LiteOn). Ei niillä ole aikaa ruveta avainten kanssa leikkimään. riittastiinalla käyny kyllä aika hyvä munkki.
Niin tai sitten kone ei ole huollossa oireillut ollenkaan, ovat vaan iskeneet uudet sinetit ja laitteneet paketin takasin, selityksellä, että emo vaihettu ja thats it.
Mistä sitä sitten tietää, jos huollossa esim on laite jolla aseman saa suoraan vaihettua sopimaan johonkin toiseen emöön, koska tuskin niillä siellä huollossa on paketissa n+1 emoa ja samassa paketissa sitten n+1 dvd asemaa.
Kerta ovat tuollaisen lukituksen keksineet, niin eiköhän niillä itsellään ole siihen keinonsa jolla sen saa helposti avattua ja uudelleen suljettua laite pareiksi.
Mene ja tiedä sitten, pitäs päässä tollaiseen huoltoon töihin niin kykenisi varmasti sanomaan miten ne siellä toimivat :)
Huolto testaa huoltoon tulevat RROD- uhan alla olevat koneet alla olevalla levyllä.
http://www.aijaa.com/img/b/00703/3100348.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=3100348.jpg)
xganterx
17.11.2008, 23:22
Huolto testaa huoltoon tulevat RROD- uhan alla olevat koneet alla olevalla levyllä.
http://www.aijaa.com/img/b/00703/3100348.jpg (http://www.aijaa.com/v.php?i=3100348.jpg)
Mitähän tuo kyseinen levy sitten oikein tekee? :D Jostakin luin että jollaki oli ollu asemassa tommonen kun oli ostanu läjän vanhoja asema boxiin.
Levyltä pyöritetään PGR:n ekaa leveliä joissa NSX-autot kulkee n.4 kertaa normaalia nopeammin, samaan aikaan boxi tekee network testiä, eli tolla levyllä pakotetaan boxi sen suorityskyvyn äärirajoille, jos jumii tai kaatuu, koneeseen on mahd. tulossa RROD.
Tässäpä ote julkaisun mukana tulleesta .nfo filusta
Microsoft_Xbox_360_Ping_17_Test_Disc_READNFO_XBOX3 60-iND
__________________________________________________ __________________ _ _
+-RELEASE.DETAiLS
˘ReleaseDate..... 2008-04-17 Format..... ISO
˘Filename........ ind-ping.rxx Region..... REGION FREE
˘Supplemental.... ind-ping-1st_wave.rar Source..... DVD9
˘RarCount........ 73x100MB Supplier... Zellcorp
__________________________________________________ __________________ _ _
+-RELEASE.iNFORMATION
"Ping 17 Test Media" is a confidential internal Microsoft utility
disc which was left inside an Xbox 360 when it was sent back to a
customer after RRoD repair.
Please note that this disc will not run on iXtreme firmware as-is.
It's an exception to the SS authoring date rule and has 2nd wave
PFI/Video when iXtreme expects it to have the 1st wave versions.
This is the same reason why backups of DDR Universe (the only
other known exception to the rule) will not run on iXtreme.
If you want this disc to run on iXtreme you will need to patch the
iso with PFI_739CEAB3.bin and Video_66D0CB54.iso from the included
ind-ping-1st_wave.rar, but note that this is not the proper
PFI/Video for this disc and you should use it at your own risk.
Also, be aware that this disc will attempt an internet connection
to LIVE/MS, and will halt if it can't connect. Use at own risk!
Ja lainaus eng.kieliseltä pelikonsoliforumilta:
lol... i just started working for microsoft about a month ago.....that's one of our media/network test discs... used for media test after media repair, also used for network checks... also after repair...
and yes it will run your system to the further most of it's capabilities... long story short the disk is designed to run a media and network test while making the consol run extra fast in order to properly simulate the constant and consistant use of the xbox 360...
they were testing if your media and network connects would work under the conditions and heat of an xbox 360 that was being used for about 4-6 hours straight...
just to make sure it wouldn't crap out on you again after a few hours of play time... makes sense...
Nordis07
25.11.2008, 17:50
Täällähän on käyty kiivasta keskustelua :) Hyvä että riittastiinan konsoli tuli korjattuna takas. Itelläni on edelleen päänvaivana toi sama vanha konsoli, jonka takia tän ketjun alotin :D pelaa kolme päivää hienosti, sit pidät 3-5 päivän tauon ja yrität pelaa gta4:sta, ni tsirp ja pikselit ruudulle. Ei perkele mä sanon!
Offtopicina sen verran, että miksei tota pelien asentamista kovolle voitu hoitaa niin, ettei sitä pirun pelilevyä tarvis laittaa konsoliin käynnistämisen yhteydessä :S
Huono tuuri kyllä sulla sen koneen kanssa.
Kovoasennus tarvitsee alkuperäisen pelilevyn ihan pelkästään sen takia että esim.naapurukset eivät lainailisi pelejä toisilleen ja toinen kopioisi pelit boxin kovolle ja saisi ne näin ollen ilmaiseksi.
Aleximoz
25.11.2008, 18:50
Offtopicina sen verran, että miksei tota pelien asentamista kovolle voitu hoitaa niin, ettei sitä pirun pelilevyä tarvis laittaa konsoliin käynnistämisen yhteydessä :S
Arvaappas kerran :D
Itelläni vois muuten olla aika täynnä kovo jostain muualta ilmestyneitä pelejä :)
Ne pelkää piratismia aika suoraan,ja ihan oikein sillai...
Nordis07
25.11.2008, 21:10
Arvaappas kerran :D
Itelläni vois muuten olla aika täynnä kovo jostain muualta ilmestyneitä pelejä :)
Ne pelkää piratismia aika suoraan,ja ihan oikein sillai...
Toi on kyllä totta, mutta joku kätevämpi systeemi siihen olis pitäny keksii. Vituttaa vekslaa edelleen noiden pelien kanssa :D
Hemmetinmoinen murhe toi konsoli kyl ollu. Saa oikee millää sitä stabiiliks. Olisko jollain parannusehdotuksia korjaukseen mitä on itse havainnut toimiviksi.
Powered by vBulletin™ Version 4.0.4 Copyright © 2010 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.