PDA

Näytä koko versio : Tarvitaan neuvoja juottamiseen


tomppakoo
22.09.2007, 08:43
Moi

Juottelin wiinja dlx:n Wiihini ja kaikki johdot näyttivät olevan hyvin kiinni oikeilla paikoillaan. Kuten monet muutkin, en saanut ainuttakaan poltettua levyä toimimaan. Kokeiltuani useita eri kiekkoja ja polttimia, päätin avata ja juottaa varuilta muutaman piuhan uusiksi.

Kuuman kolvin ansioista onnistuin irrottamaan wiin piirilevyn pinnalla olleen alkuperäisen tinan (siis sen pienenpienen) enkä tahdo saada siihen uutta millään tarraamaan eikä siis wiinjan yksi johto ole kytkettynä. Olisiko kokeneemmilla kolvaajilla hyviä neuvoja mitä kannattaisi tehdä?

Tilanne on sinänsä hyvä että Wii toimii alkuperäisten levyjen kanssa ok.

Jyrchi
22.09.2007, 10:37
Mikäli olet sen originaalin kuparin piirilevystä irroittanut niin eipä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin heittää piirillä vesilintua. Toki tuohon jonkunmoisen MacGyver-patentin voisi tehdä poraamalla muutaman reiän ja vetämällä johdon katkeaman välille, mikäli kuparia ei ole paljoa irronnut. Huomaa että piirilevyssä on tosiaankin kuparia eikä tinaa. Tilanne on kyllä hieman toivoton mikäli olet onnistunut kuparia kunnolla irroittamaan. Olisiko kuvaa tarjolla millaisesta virheestä on kyse? MAKE-lehdessä oli kyllä joskus aikoinaan ohjeet miten saisi itse tehtyä piirilevyjä, mutta enpä tiedä miten se käytännössä onnistuu korjaustarkoituksiin. Hyppylanka voisi toimia teoriassa, mutta se taas menisi hieman monimutkaiseksi jos isompi alue kuparittomana.

Shadown
22.09.2007, 11:08
Suoraan vain piirin jalkaan kiini.

tomppakoo
22.09.2007, 12:12
Moi ja kiitos tosi nopeasta vastauksesta.:)
Löysin ulkomaisia foorumeita selatessani tietoa, että liikkeellä on konsoleita, joissa on "rampautettu" piiri eli siitä on kolme jalkaa katkaistu. Avasin omani ja totesin että omistan juurikin sellaisen.

http://www.wii-boss.com/install.php
(viimeinen kohta "how to mod unmoddable wii")

Eli toisinsanoen se juotos minkä ryssin, niin pitäisikin juottaa tuon linkin ohjeen mukaan eri paikkaan. Raaputtelin varovaisesti johtoja esille ja totesin, että ovat niiiiiin pienet ettei minun kolvillani+vapisevilla käsilläni kannata mennä tuonne sohrimaan.
Onko muilla tullut näitä eteen ja onko kukaan onnistunut modaamaan em. koneen?

Shadown
22.09.2007, 13:01
Ohan noita muutamia tullut tehtyä.

Cmods
23.09.2007, 19:57
Tuon homman voi tehdä monella tavalla. Tuolla linkitetyllä sivulla oli yksi tapa, mutta toinen vaihtoehto on rakentaa ne jalat uudelleen, eli pieni hyppylanka piiriltä piirilevylle riittää. Tässä on se hyvä puoli, että juotoksiin ei kohdistu mitään rasitusta kun johtimenpätkät painaa jotain milligramman luokkaa. Noissa kuvissa oli nuo isot johdot laitettu kiinni liimatipalla juuri rasituksen vähentämiseksi.

ALbO
28.01.2008, 10:08
Jeps!

Hei kaikille, ensimmäistä viestiä tässä kirjoittelen ja heti tulee tyhmää kysymystä...
Elikkäs laitoin tuota WiiKey piiriä kiinni ja onnistuin hienosti polttamaan yhden tossa edellämainitun täpän irti...
Tässä on neuvoja tullut että suoraan mikropiirin jalkaan kiinni. Tarkoitus on varmaan hioa dremelillä piiristä jalat esiin(kun ovat niin pirun pieniä) ja kysymys kuuluu: Paljon piiriä uskaltaa hioa? Ja onko tossa hommassa jotain muuta mitä pitäisi huomioida.

Lähdin tätä hommaa tekemään kyllä melko valmistautuneena. Asennuksen tein koulussa elektroniikkalabrassa opettajan opastamana(mutta v****ks meni silti).

Kiitoksia jo etukäteen kaikista loistavista vastauksista ja v*ttuilusta tyyliin: Etkö osaa kolvaa, pelle ?(Eli tarkoitan, että tiedän kyllä itsekkin että mokasin, ei sitä tarvitse minulle itselleni kertoa...) :)

Shadown
28.01.2008, 10:28
Yhtä pientä sieltä piirin sisältäkin löytyy.