Näytä koko versio : Modauksesta pask*ksi?
Jep eli olisi pitänyt lähettää varmaan suosilla tuo kone vaikka Shadown:lle, mutta minkäs teet, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis :)
Eli V7 koneeseen laitoin Infinityn ja kuinka ollenkaan, homma ei mennyt ihan putkeen :) Eli nyt kone ei tunnu lukevan mitään (tosin testasin vain kolmella eri pelillä (PS2) jokusen kerran), ennen modausta koneessa ei ilmennyt mitään vikaa levyjen lukemisen kanssa. Käynnistettäessä asemasta kuuluu "sirinää", aivan kuin se yrittäisi lukea levyä, mutta mitään ei tapahdu ja kone heittää "alkuvalikkoon". Sieltä kun ottaa browserin, niin toteaa notta "disk read error" (tjsp.). Eli olisiko tuossa lukupää saanut sen verran paskaa, ettei se tahdo enää pelittää? Jotenkin tuo vain tuntuu oudolta, kun en tuota asemaa avannut ja kone ei ollut kuin (jopa?) pari päivää "levällään", eli onko jo tuossa ajassa lukupäähän mahdollisesti ehtinyt kerääntymään sen verran pas*aa, ettei se suostu toimimaan?
Olisikos (osa)syyllisenä mahdollisesti tuo SCEX? Se kun ei tuntunut oikein menevän tuohon paikkaansa (kuva (http://www.modpiiri.com/asennusohjeet/infinity/PAL-V7.jpg)), joten iskin sen tuossa (kuvasta katsottuna) alapuolella olevan hivenen isomman komponentin yläpäähän. Yleismittarilla kyllä katsoin, ettei niiden välissä pitäisi olla resistanssia ja muutenkin tuosta merkitystä kohdasta mod-piirille tuntuu yhteys löytyvän. Eli onkos kellään tietoa, mitä tuo SCEX tekee? Muuten olen mittaillut juotokset läpi, eikä niissä tunnu olevan mitään vikaa. Tosin kai ne vielä kerran voisi katsastaa läpi, jos tuon koneen pistää ihan palasiksi.
Milläs tuota linssiä olisi paras putsailla? Käden ulottuvilla, kun ei ole oikein muuta kuin vessapaperia ja vettä hanasta :) Ja kannattaako samantien (yrittää) putsata se toinenkin linssi (tähän viitaten (http://www.consoleforums.net/viewtopic.php?t=53))?
Todennäköisesti vikaa on asennuksessa taikka modissa.
Kokeile ilman modia konetta.
Todennäköisesti vikaa on asennuksessa taikka modissa.
Kokeile ilman modia konetta.
Riittääkös tuon modin "irroitamiseksi", vain ottaa piiriltä käyttöjännite veke?
Ei riitä silla osa johdoista saattaa olla yhteydessä toisiinsa modin kautta...
katko johdot irti modista siten ettei kuparia paista johtimesta eli kokonaan eristeen peitossa ei kuparia näkyvissä ja voit kokeilla konetta, varmuudeksi suojaa johtojen päät vielä vaikka LVI-Teipillä
-Pete
Jep. Ja jos kone siten toimii on vika modissa.
Itsellä yksi tapaus Infinityn kanssa, missä kone meni sellaiseksi ettei lukenut mitään levyä.
Samaa modia kokeilin ainakin kahdessa koneessa ja sama vika aina.
Jep jep. Tuli kokeiltua, ja eipä tässä kai voi kuin todeta, että "RIP". Eipä lähtenyt enää edes käyntiin, powerinapin viereen kyllä tulee punainen valo, mutta eipä tapahdu mitään vaikka sitä kuinka painelee. Voisipa heittää vaikka vesilintua tuolla... :)
Voihan sen saada toimimaan, mutta vaatii jo melkoista perehtymistä.
Kannattaisi lähettää vaikka mulle huoltoon :lol:
-Pete
Kannattaisi lähettää vaikka mulle huoltoon :lol:
-Pete
Ettei olisi oma lehmä ojassa :)
Kuinkas muuten voisiko tuohon vaikuttaa se, että "ekassa testissä" ilman modia, en irroittanut mod-piiriltä kuin maan ja käyttäjönnitteen ja jätin kaikki muut piuhat kiinni? Tämän jälkeen sitten irroitin kaikki ja tulos oli sama, ei vaan ota tuulta alleen.
Noo, rahalla aina kaikesta selviää, eikä noi PS2:et nyt hirveitä maksa, mutta eniten tuttaa se, että tuo kone oli monen kehuma 7 versio. Nyt vain sitten pitää miettiä, että onko Gran Turismo 4 niin hyvä, että tarvitsis tuota PS2:sta...
En usko että olisi vaikutusta ensimmäisellä testillä.
En usko että olisi vaikutusta ensimmäisellä testillä.
Seelvä. Taidanmpa katsella tuon piirilevyn läpi vielä oikein suurennuslasin kanssa ja katselen löytyykö sieltä mitään näkyvää vikaa. Kunhan vain löytyy joku sopiva rako.
GT4 on varmasti huippu!
Niinhän se varmasti on, mutta kun ei taida olla konetta millä sitä pelata :)
No löytyihän sieltä "emolta" jotain massasta poikeavaa, ihan kuin tuosta puuttuisi jotain... :)
http://koti.mbnet.fi/ultor/kusin.jpg
Eli tuo on siis ihan SCEX:n vieressä. Olisikos kellään tietoa tuosta puuttuvasta osasta, vai lähdenkö metsästämään sitä vesilintua?
Hyvä kamera sulla.. :wink:
Juu se näyttäs olevan kondensaattori.
Arvoa en tiedä.
Hyvä kamera sulla.. :wink:
Juu se näyttäs olevan kondensaattori.
Arvoa en tiedä.
"Hyvä ja hyvä", on siinä nyt sentäs 7x optinen zoomi, niin pääsee kohtuu lähelle. No jos kamera on hyvä, niin juotin on paska :)
Hmm... Kuinkahan "pilkkupaikka" tuossa on konkalle, kun tuohon voisi tietysti laittaa vaikka hyppylangan... Tosin mitä tuossa mittailin, niin näyttäisi tuo viereinen musta komponentti (vastus/konkka) olevan kytketty rinnan tuon puuttuvan kanssa (näkyy tietysti jo kuvastakin), joten tällöin hyppylanka ei varmaan olisi se optimaalisin ratkaisu.
Tuossa konkassakaan ei tunnu olevan minkään näköistä merkintää, mitä katselin noita eri mod-piirien asennusohjeita, joten googletuskaan ei tuota varmaan tulosta.
No jos sitä odottaisi jonkin sortin ihmettä ja toivoisi, että joku tietäisi/jaksaisi mitata tuon konkan arvon.
Tai hommaat risan emon jostain.
Tai hommaat risan emon jostain.
Voisi ruveta kyllä katsastamaan. Huuto.net:ssä katselin noita risoja koneita, kun niitä siellä tuntuu pyörivän. Tosin monet ovat vanhempia koneita, mutta kai sieltä voi joku V7 löytyä. Tai sitten ostaa pelkän uuden V7 koneen...
Voit toki laittaa mistä tahansa laitteesta tuon. Samanlainen kytkentä tuo on muissakin malleissa.
Voit toki laittaa mistä tahansa laitteesta tuon. Samanlainen kytkentä tuo on muissakin malleissa.
Kiitoksia tiedosta. Helpottaa etsimistä huomattavasti.
No niin nyt olis hommattuna V10 emo ja pienellä etsimisellä löysin sieltä tuon samaisen konkan, oli aseteltuna eri lailla, niin ei heti sattunut silmään.
http://koti.mbnet.fi/ultor/konkka.jpg
Mutta mutta, kokeilin irroittaa tuolta "varaosa emolta" muita vastaavia komponentteja ja ei oikein tahtonut luonnistua. Olisiko tuohon jotain "poppa konstia" millä tuon saisi helpoiten irti?
Eipä siihen mitään ihmeellistä keinoa ole.
Löytyipä vihdoinkin sopiva rako ja sain tuon vaihdettua, ei mikään taideteos, mutta yleismittarin mukaan juotokset on ok
http://koti.mbnet.fi/ultor/korjattu.jpg
Tuloksena, ei toimi. Eli ei edelleenkään lähde päälle, virtanapin viereen kyllä tulee valo... Josko sitä rupeisi ihan vakavissaan jo katseleen uutta konetta...
Niin. Kannattaisi käyttää fluxia. Saisit paljon siistimmän.
Niin. Kannattaisi käyttää fluxia. Saisit paljon siistimmän.
Pastea käytin, mutta ei oikein silti käsien vapinaan vaikuttanu... :)
Mutta mutta täytyy ottaa komento takaisin. Kone toimii (lähes) moitteetta. Vika oli tuossa virta- ja eject-napin piuhassa, sitä kun väänteli, niin johan rupesi pelittään (eihän niitä vikoja loogisimmasta päästä saa alkaa metsästämään). GTA:SA toimi ainakin moitteetta, mitä tuossa pikaisesti testailin. Nyt vain pitäisi metsästää uusi piuha. Eikös noita myynyt joku suomalainen pulju? No joka tapauksessa tuo on pieni vika noiden aikaisempien rinnalla :)
No niin, nyt voisi vaikka hymyillä :)
Tänään tuli postissa uusi virta/eject-napin piuha. Laitoin kiinni, rupesi pelaan, laitoin modin takaisin kiinni, pelaa. Päivitin myös Infinityn 1.39:ksi, sekin onnistui ilman ongelmia. Kokeilin kaikki hyllystä löytyneet alkuperäiset pelit läpi (5kpl, kaikki ps2 dvd:tä) ja kaikki toimi, tosin GTA:SA totesi pariin kertaan (mitä tuossa reilun parikymmenta kertaa buuttailin sitä) "Insert PS2 format disc" (tjsp.), muuten tuo kyllä pelasi hyvin. Olisiko tämä sitten taas vain tuon SA:n "kirous"? Voisi tietysti kokeilla ottaa modin pois päältä ja todeta, onko mitään vaikutusta. Yhtään varmuuskopioita en ole vielä kokeillut, mutta ainakin CD-RW:lle käräytetty Infinityn päivitys-levy toimi moittetta. Täytyypä jatkaa testailuja...
Joka tapauksessa, tuhannet kiitokset Shadown:lle, Peteju:lle ja Gby:lle. Jos joskus nähdään kasvokkain tarjoan vaikka kaljat kiitokseksi :)
Vanhana deekuna mulle tollasia saa lupailla. :lol:
Vanhana deekuna mulle tollasia saa lupailla. :lol:
Tervetuloa, on ovet avoinna...
Vanhana deekuna mulle tollasia saa lupailla. :lol:
Tervetuloa, on ovet avoinna...
Sammuu eteiseen kuiteski :P
vBulletin® v3.7.2, Copyright ©2000-2008, Jelsoft Enterprises Ltd.